sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Viikonloppureissu Raumalle

Olimme nyt viikonloppuna siskoni perheen luona Raumalla nauttimassa kauniista kesäviikonlopusta. Ohjelmaan mahtui paljon tapahtumaa ja ennen kaikkea hyvää ruokaa ja seuraa. Siskoni kanssa kokeilemme aina ennakkoluulottomasti uusia reseptejä, ja niin tuli tehtyä tälläkin kertaa.

Lauantaina meitä odotti lounas, jolla nautittiin kahta erilaista ruokapuoti Lumosta ostettua makkaraa, couscous-salaattia sekä tsatsikia.




Iltapäiväohjelmaan kuului jälkiruokakahvit ja -jäätelöt Café Salin terassilla, puistossa juoksentelua sekä maisemien ihmettelemistä Kiikartornista.




Illalla nautimme ensin saunan yhteydessä aperitiivitikkuja ja lopulta ruokailimme viimeisten auringonsäteiden valossa kauniin kattauksen keskellä.




Ruuaksi syötiin grillissä kypsytettyjä punajuuria ja uusia perunoita itsetehdyn maustevoin kera sekä pekoni-kuhanyyttejä. Ruuat huuhdottiin alas asiaankuuluvien juomien kera.



Siskon miehen kotikaupungista (tai tarkemmin läheisestä kylästä) tuotu samppanja oli erityisen makoisaa.


Jälkiruoaksi söimme tietysti taas jäätelöä sekä tuliaisiksi tuomiamme valkosuklaa-mustikkakeksejä.



Mutta kuitenkin ennen jälkiruokaa söimme ranskalaiseen tapaan juustoja sekä myös herkullista vuohenjuusto-rosépippuritahnaa.



Sunnuntaina tutustuimme Raumaan vielä polkupyörillä kierrellen. Välipalaksi kävimme nauttimassa Kontion leipomon kesäkahvilassa vaniljamunkkeja. (Edit 13.10.2011: vaniljamunkkeja saa kuulemma vain kesäisin, koska on sesonkituote.)



Eksyimme myös naisten pesäpallopeliin, jossa pelasi sopivasti vielä Manse PP.



Lounaan jälkeen matkamme suuntasikin jo takaisin kohti Tamperetta. Herkullisia kreikkalaishenkisiä karitsanjauhelihapihvejä ei valitettavasti tullutkaan enää ikuistettua.

Laitan tässäkin postauksessa vilahtaneiden ruokien ohjeita tulemaan vielä tällä viikolla. Käykää myös tutustumassa Nooran Rauma-vinkkeihin täällä. Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

Kiitokset vielä isäntäperheelle!







7 kommenttia:

  1. Rauma on tosi kiva paikka, siskoni kummit asuvat siellä. Olen käynyt myös tuolla paikassa, missä söitte vaniljamunkkeja. :)

    VastaaPoista
  2. Hanna-Kaisa17/7/11

    Kiitos itsellenne. Mietin juuri tuossa, miten mukavaa on saada "Pullan paikka" aina hetkeksi kylään, sillä silloin vieraiden kestitsiminen kahden pienen riemuitsevan ja kiljuvan sankarin kanssa on jopa leppoisaa! Suurkiitos siis ihanan seuran lisäksi kultaisesta kokkausavusta! Ensi kesäksi lupaamme hankkia kunnollisen pöytäryhmän, jotta mahdumme kunnolla ruokien kera pöydän ääreen (hävettää noi kamalat hirvitykset tuolla terassilla). Niin ja muille vinkiksi: nuo siskoni tuomat keksit kilpailevat todella ankarasti aikaisemmin hehkuttamieni suklaakeksien kanssa. Tahtoo reseptin ja sydämellinen kiitos!

    VastaaPoista
  3. Taikakaulin: Rauma kyllä näytti ehdottomasti parhaat puolensa! Kontion vaniljamunkit taitavat myös olla melko kuuluisia sielläpäin.

    H-K: Oli kivaa kokata taas yhdessä! Pitääpä sitten taas keksiä uusi keksiresepti, kun tämäkin tulee piakkoin tänne jakoon...;)

    VastaaPoista
  4. Voi ettäs, en edes huomannut, et samassa kahvilassakin käytiin. :D Meiän seurueen raumalaiset oli vaan sitä mielt toi oli paras kahvila. :--D

    VastaaPoista
  5. Siis Café Sali ilmeisesti? Oli kyllä oikein mainiota suklaakakkua ja sorbettia ainakin...:) Myös muiden pöytien salaattiannokset näyttivät herkullisilta!

    VastaaPoista
  6. Hanna-Kaisa7/8/11

    On vielä pakko kommentoida näin takaperoisesti Rauman ruokakulttuurin tarjontaa, johon on tullut tutustuttua lukuisten kesävieraiden myötä. Ruokaelämä kaipaa edelleenkin pientä piristystä mutta helpotusta on tullut Parilla-ravintolan myötä, joka on ihan torin kupeessa. Sain ystäväni kanssa siellä ehkä pehmeintä härkää, mitä olen ikinä Suomessa syönyt. Lisäksi meitä hemmoteltiin ihanalla tuhdilla ja kostealla tomaattileivällä amuse-bouche -tyyliin. Ainoa miinus on lievä ruokalistaähky ja hieman vanhahtunut logo, jonka perusteella ei pysty oikein saamaan selvää ravintolan profiilista. Voisiko muuten Pulla paikka ottaa tuosta tomaattileivästä onkeensa :) ? Lisäksi testasin Kontion isomman "tienvarsikahvilan" Citymarketin läheisyydessä ja se on myös oikein mainio paikka. Sokerina pohjalla vielä Puisto-kahvila Valtakadun lastenpuiston vieressä - upeat leivokset ja ihana paikka!

    VastaaPoista
  7. Eiköhän jotain bruschettaa ole viimeistään syksymmällä tulossa...:) Kiitos vielä lisävinkeistä siskolle!

    VastaaPoista