tiistai 23. lokakuuta 2012

Hei me tehdään jäätelöä!



Sain pari viikkoa sitten synttärilahjaksi kauan kaipaamani jäätelökoneen, ja kun makuaisti alkoi muutaman päivän kuluttua lahjan saamisesta viimein palautua, niin olihan kone laitettava heti testiin. Sain myös lahjaksi tyrni-valkosuklaajäätelöön tarvittavia aineita ja reseptin, joten ensimmäisen maun valinta oli helppoa. Suosittelen kokeilemaan jäätelöä, vaikka jäätelökonetta ei omistaisikaan.
 
 
TYRNI-VALKOSUKLAAJÄÄTELÖ (noin 4 annosta)
 
2,5 dl kuohukermaa
0,75 dl sokeria
1 vaniljatanko
150 g valkosuklaata
2 dl turkkilaista jogurttia
1 dl makeuttamatonta tyrnimehua
 
Lisäksi
tarjoiluun valkosuklaarouhetta tai tyrnihilloa
 
Vatkaa kuohukerma löysäksi vaahdoksi sokerin kanssa. Halkaise vaniljatanko ja raaputa siemenet joukkoon.
 
Sulata valkosuklaa ja yhdistä se hieman jäähtyneenä jogurtin ja tyrnimehun kanssa.
 
Kääntele kermavaahto seoksen joukkoon.
 
Valmista massa jäätelökoneessa valmistajan ohjeen mukaan tai kaada massa pakastusta kestävään astiaan ja peitä kannella. Anna olla pakkasessa noin 8 tunnin ajan. Sekoittele jäätelöä haarukalla silloin tällöin. Mikäli et käytä jäätelökonetta, ota jäätelö pehmenemään huoneenlämpöön noin 15 minuuttia ennen tarjoilua.
 
Koristele valkosuklaarouheella tai tyrnihillolla.


torstai 4. lokakuuta 2012

Ei sisällä terveysruokaa eli tuhdit vadelmabrowniet


Nyt tulee kyllä astetta tukevampaa päivitystä. Jopa tällainen vannoutunut sokerihiiri joutui toteamaan yhden palan jälkeen, että enempään ei pysty -ja hyvä niin, kun tarkastelee reseptin ainemääriä. Ohje on alunperin Leila Lindholmin kirjasta Vielä yksi pala, mutta tapani mukaan hieman taas muuntelin reseptiä. En esimerkiksi kokenut tarpeelliseksi laittaa 9 desilitraa (!) tomusokeria kuorrutukseen. Tein kuitenkin sen virheen, että lisäsin 100 g tummaa suklaarouhetta taikinaan, mutta älkää te tehkö samaa virhettä. On se tarpeeksi tuhtia muutenkin. Näytti muuten aika hurjalta, kun reseptin vaatima sokeri- ja voimäärä ei mahtunut normaalisti käyttämääni leivontakulhoon...


SUKLAA-VADELMABROWNIET (uunivuoallinen, noin 24 palaa/annosta)

Taikina
350 g pehmeää voita
6 dl sokeria
3 dl tummaa kaakaojauhetta (esim. Van Houten)
1 dl siirappia
0,5 tl suolaa
6 kananmunaa
3 dl vehnäjauhoja
4 dl vadelmia (tuoreita tai pakastettuja)

Suklaakuorrute
60 g pehmeää voita
4,5 dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
1,5 dl kaakaojauhetta
200 g Philadelphia-tuorejuustoa
2 rkl kuumaa kahvia
Paistaminen: 175 astetta, 35-45 minuuttia
Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaaleaksi kuohkeaksi vaahdoksi. Vatkaa joukkoon siirappi, kaakaojauhe ja suola. Vatkaa kananmunat yksitellen taikinan joukkoon. Kääntele taikinaan lopuksi vehnäjauhot ja (jäiset) vadelmat.

Laita leivinpaperi uunikestävän vuoan pohjalle ja levitä taikina vuokaan.

Kypsennä kakkua uunin keskiosassa noin 35-45 minuuttia (riippuu uunin tehosta ja vuoan koosta). Kokeile kypsyyttä tikulla. Kakun pitää olla keskeltä tahmeaa, mutta ei raakaa! Jäähdytä.

Valmista kuorrute. Vatkaa voi, tomusokeri, kaakaojauhe ja vaniljasokeri. Lisää kahvi ja tuorejuusto ja vatkaa sileäksi. Levitä varovasti jäähtyneen brownielevyn päälle. Älä painele liikaa, ettei kakun pinta mene rikki.

Leikkaa ruuduiksi ennen tarjoilua.

Nauti vastuullisesti yksi pala kerrallaan.