tiistai 30. elokuuta 2011

Ahvenanmaan pannukakku luumujen kera


Vihdoinkin taas päivitystä! Toissaviikkoisen Ahvenanmaan vierailumme kunniaksi halusin tehdä Ahvenanmaanpannukakkua, kun vanhempani tulivat eräänä iltana katselemaan matkakuviamme. Ahvenanmaan pannukakku voidaan valmistetaa joko mannapuurosta tai riisipuurosta, mutta ilmeisesti ahvenanmaalaiset eivät ole yksimielisiä siitä, kummasta puurosta aito pannukakku tulee tehdä. Matkan aikana vastaan molempia versioita tuli maistettua, mutta mannapuuroa taisi tulla kyllä vastaan useammin. Oma versioni on kuitenkin tehty riisipuurosta, koska mielestäni siitä tulee mukava purutuntuma. Makuunhan puurovalinta ei tosiaan erityisesti vaikuta, vaan ainoastaan koostumukseen.

Pannukakku tarjotaan perinteisesti luumukiisselin (ruotsiksi sviskonkräm) ja kermavaahdon kanssa. Joissain paikoissa tosin tarjoiltiin ainoastaan vadelmahillon kanssa, joka sopi myös pannariin oikein hyvin ja vähensi hieman pannarin jouluista makuyhdistelmää. Hinnat muuten vaihtelivat kokeilemissamme kahviloissa 3,50 euron ja 4 euron välillä, mitä en pidä erityisen pahana hintana.

Tämän kyseisen reseptin nappasin Ahvenanmaalla postikortista, mutta jotenkin tuntuu, että reseptissä ei kerrottu aivan kaikkea (yllättäen), joten sovelsin joitain kohtia omien tuntemusteni mukaan. Ilmeisesti ahvenanmaalaiset eivät halua päästää pannukakkunsa salaisuutta ulkomaailmaan...;) Suosittelen joka tapauksessa!


AHVENANMAANPANNUKAKKU (4-6 henkilölle)

2 dl vettä
2 dl puuroriisiä
1 l täysmaitoa
2 kananmunaa
1 dl sokeria
1,5 dl vehnäjauhoja
0,5 tl suolaa
1 rkl kardemummaa

Paistaminen: 200 astetta, 45-60 minuuttia

Valmista ensin riisipuuro (laita viimeistään tässä kohtaa myös luumut likoamaan veteen, ks. alas). Laita vesi kattilaan ja kiehauta. Lisää riisi ja anna kiehua, kunnes vesi on imeytynyt. Lisää maito ja keitä miedolla lämmöllä kannen alla välillä sekoittaen noin 30-40 minuuttia. Älä keitä puurosta liian paksua, mutta se ei myöskään saa olla liian juoksevaa! Jäähdytä puuroa esimerkiksi pitämällä kattilaa kylmässä vedessä samalla puuroa sekoittaen.

Riko kananmunat isoon kulhoon ja lisää sokeri. Vatkaa käsin vähän aikaa kevyeksi vaahdoksi. Lisää hieman jäähtynyt puuro joukkoon ja sekoita.

Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää puuroseoksen joukkoon.

Kaada taikina leivinpaperoituun uunivuokaan (n. 30 cm x 25 cm). Paista uunissa 45-60 minuuttia, kunnes pannukakku on hyytynyt ja pinta saanut hieman väriä. Valmista paistamisen aikana luumukiisseli. Huom! Paistoaika riippuu riisipuuron paksuudesta!

Anna jäähtyä hieman ja tarjoa kermavaahdon ja luumukiisselin kera.


Eckerö.


LUUMUKIISSELI (n. 4-6 annosta)

5 dl vettä
15 kuivattua luumua
1 kanelitanko
0,5 dl sokeria
1 rkl maissitärkkelystä

Laita luumut likoamaan pariksi tunniksi 5 dl vettä.

Kaada luumut ja liotusvesikattilaan, lisää sokeri ja kanelitanko. Kuumenna seos kiehuvaksi ja anna kiehua noin 10 minuutin ajan.

Sekoita 1 rkl maissitärkkelystä pieneen määrään kylmää vettä ja kaada luumukiisselin joukkoon. Keitä vielä koko ajan sekoittaen noin 2-3 minuutin ajan. Nosta kiisseli liedeltä ja anna jäähtyä.



keskiviikko 24. elokuuta 2011

Salamipastaa Jamie Oliverin tyyliin

Nyt on vihdoin reissusta selvitty, ja toivottavasti ehdin siitä tännekin kirjoitella jotain. Olimme nimittäin polkupyörillä liikkeellä Turun saaristossa ja Ahvenanmaalla, ja kaikkia kivoja paikkoja tuli kyllä nähtyä ja herkkuja maistettua...:)



Mutta palataanpas ajassa taaksepäin parin viikon takaiseen tuhtiin salamipastaan, jonka bongasin sunnuntain herkkulounaaksi Jamie Oliverin keittokirjasta Alastoman kokin onnenpäivät. Reseptissä houkutteli fenkolin ja salamin yhdistäminen, ja  fenkoli keventääkin mukavasti salamin melko suolaista ja raskasta makua. Tomaattikastikkeen tein ohjeesta poiketen tuoreista tomaateista ja vaihdoin myös kuivatut chilipaprikat tuoreeseen. Pasta toimi kokonaisuutena erittäin hyvin!


SALAMIPASTA (noin 4 annosta)

oliiviöljyä
noin 150 g salamia (siivuja tai tanko, josta kuori poistettu siivutettuna)
2 hienonnettua valkosipulinkynttä
1 tl fenkolinsiemeniä
1 tuore punainen chili hienonnettuna
1 fenkoli ohuina siivuina
800 g tomaatteja kuutioituna
merisuolaa
mustapippuria
noin 450 g spagettia
2 kuivaa paahtoleivänsiivua muruina
(rosmariininoksa)

Kuumenna öljy kannellisessa pannussa tai paistokasarissa. Hienonna fenkolinsiemenet esimerkiksi morttelissa tai veitsellä. Lisää öljyyn valkosipuli, murskatut fenkolinsiemenet ja chili. Paista hetki. Lisää salamit ja anna paistua miedolla lämmöllä muutama minuutti, jotta salami alkaa rapeutua. Lisää fenkolinviipaleet ja sekoita. Laita kansi päälle ja anna paistua miedolla lämmöllä noin 5 minuuttia. Lisää tomaatit. Hauduta noin 20-30 minuuttia, kunnes kastike on sakeutunut. Mausta oman maun mukaan suolalla ja pippurilla.

Keitä pasta suolalla maustetussa vedessä pakkauksen ohjeen mukaan. Valmista tällä välin leivänmurut: Jauha kaksi kuivaa (tai paahdettua) paahtoleivänsiivua muruiksi. Kuumenna oliiviöljyä pannulla ja paista leivänmuruja pannulla noin 5 minuuttia, kunnes ne ovat rapeita. Voit laittaa joukkoon myös rosmariininoksan halutessasi mausteeksi.

Valuta spagetti lävikössä ja sekoita kastikkeen joukkoon. Kaada tarjoilukulhoon ja ripottele päälle leivänmurut. Nauti heti!

perjantai 12. elokuuta 2011

Falafelpihvit ja tsatsiki


Tämän postauksen myötä blogi jää reilun viikon mittaiselle tauolle, koska lähdemme huomenna reissuun kesäloman kunniaksi. Tarkoitus oli saada ennen matkaa useampi resepti julkaistua ja myös hieman kuvia Tampereen ranskalaiselta torilta, mutta valitettavasti ehdin nyt vain laittaa tämän falafel-reseptin, koska pakkaaminen on tietysti vielä vähän enemmän kuin puolitiessä.

Yhdistelin tähän reseptiin elementtejä netistä löytämistäni eri versioista, ja muokkasin oman makuni ja jääkaapin sisällön mukaan. Ennen paistamista "taikina" pysyy helposti kasassa, mutta suosittelen käsittelemään pihvejä varoen paistamisen jälkeen, koska silloin ne ovat melko mureita. Joukkoon voi toki varmaankin lisätä yhden kananmunan jos haluaa. Korianterin ystävät voivat myöskin lisätä runsaalla kädellä vielä kyseistä maustetta lisää, mutta koska se kuuluu omiin mausteinhokkeihini, niin olen laittanut sitä melko rajoitetusti. Taikina maistui kyllä mielestäni niin hyvältä, että olisin syönyt sitä ilman paistamistakin...:)

Nämä falafelit nautin itsetehdyn tsatsikin, jääsalaatin ja fetajuuston kera (ei kuvassa). Tsatsikista on olemassa monenlaisia ohjeita, mutta kannanpa vielä oman korteni kekoon. Mielestäni tsatsikin pitää olla valkosipulista ja erittäin paksusta jogurtista tehtyä. Silloin se on parhaimmillaan! 


FALAFELPIHVIT (8 kpl)

2 purkkia käyttövalmiita kikherneitä (Go Green luomu 380g/230g)
1,5 yksikyntistä valkosipulia (solo) tai 4-5 valkosipulinkynttä
1 keskikokoinen sipuli
2 tl korianteria
2 tl juustokuminaa (jeera)
2 tl chilijauhetta
2 rkl maizenaa
1 rkl tahinia
0,5 sitruunamehua
suolaa
mustapippuria
öljyä

Valuta kikherneet ja huuhtele ne vedessä. Laita ainekset tehosekoittimeen ja jauha tasaiseksi massaksi tai tee taikina sauvasekoittimella. Tarkista maku ja mausta tarvittaessa.

Muotoile taikinasta käsin kahdeksan pihviä.

Laita paistinpannulle runsaasti öljyä ja kuumenna. Paista falafeleja öljyssä molemmilta puolilta noin 2-4 minuuttia. Tarjoa heti esimerkiksi tsatsikin kanssa.



TSATSIKI (noin 4 annosta)

5 dl turkkilaista jogurttia
1 pieni kurkku
suolaa
3 valkosipulinkynttä
0,5-1 rkl valkoviinietikkaa
1-2 rkl oliiviöljyä

Pese, kuori ja raasta kurkku hienoksi raastimella. Laita kurkkuraaste siivilään ja sekoita joukkoon suolaa. Anna kurkun nesteiden valua pois siivilästä vähintään 10 minuutin ajan. Voit painella välillä lusikalla nestettä pois kurkusta.

Sekoita jogurtti ja kurkkuraaste keskenään kulhossa. Hienonna valkosipuli erittäin hienoksi ja sekoita joukkoon. Lisää etikkaa ja öljyä. Lisää tarvittaessa suolaa.



keskiviikko 10. elokuuta 2011

Graavilohilasagne


Huh. Onpa "kiireistä" kesälomalla, kun tuntuu, ettei tännekään ehdi päivittelemään mitään, vaikka keittiössä onkin aikaa tullut vietettyä. Lomalla vaan ei ilmeisesti viitsisi pahemmin istua tietokoneen ääressä...

Tällä kertaa ajattelin julkaista tällaisen hieman erilaisen lasagnen ohjeen, jonka olen hieman varioinut aikoinaan Maku-lehdestä löydetyn reseptin perusteella. Tämä jopa valmistuu mielestäni perinteistä lasagnea nopeammin, sillä tähän pitää valmistaa vain yksi kastike ja loput ainekset laitetaan sitten sellaisenaan kerrosten väliin. Alkuperäisessä reseptissä muistaakseni sanotaan, että lasagne on maukkaampi, jos sen tekee valmiiksi edellisenä päivänä ja kuumentaa sitten seuraavana päivänä uudelleen uunissa ennen tarjoilua. Me hätähousut ollaan aina tietenkin syöty lasagne heti, joten oman kokemuksen perusteella en osaa tähän asiaan sanoa mitään. Olen muuten pari kertaa käyttänyt tähän ohjeeseen myös kylmäsavulohta, ja se toimii aivan yhtä hyvin mielestäni.



GRAAVILOHILASAGNE

Kastike
öljyä
1 sipulinippu (tai 250 g purjoa)
1 yksikyntinen valkosipuli (solo) tai 3-4 valkosipulinkynttä
2 rkl vehnäjauhoja
4 dl maitoa
2 dl kermaa
800 g tomaatteja
0,5 dl sitruunamehua
1 rkl sokeria
1,5 tl suolaa
0,5 tl mustapippuria

Lisäksi
250-300 g graavilohta silputtuna
150 g emmentalia raastettuna
1 ruukku tuoretta basilikaa silputtuna
lasagnelevyjä
(tarjoiluun rucolaa)

Paistaminen: 200 astetta, 40 minuuttia

Pilko sipuli/purjo, valkosipuli ja tomaatit kastiketta varten. Kuumenna öljy kattilassa ja lisää sipulit ja valkosipulit kastikkeeseen. Kuullota hetki. Lisää sekaan vehnäjauhot ja sekoita hetki. Lisää maito ja kerma ja anna kiehahtaa. Lisää sekaan tomaatit, sitruunamehu ja mausteet ja anna vielä olla levyllä hetken.

Nosta kastiketta uunivuoan pohjalle ja laita päälle lasagnelevyjä. Nosta päälle kastiketta, silputtua graavilohta, basilikaa ja raastettua juustoa ja kerros lasagnelevyjä. Tee seuraavat kerrokset samaan tapaan.

Säästä päällimmäiseksi kastiketta sekä noin 1/3 juustoraasteesta.

Paista 200-asteisessa uunissa noin 40 minuuttia. Voit laittaa paiston aikana vuoan päälle leivinpaperin, jos lasagnen pinta tummuu liikaa.

Tarjoa hieman jäähtyneenä ja revi pinnalle esimerkiksi tuoretta rucolaa.


torstai 4. elokuuta 2011

Mehevät mustikkamuffinssit


Piti eräänä iltana keksiä lisää käyttökohteita pakasteessa oleville mustikoille, jotka kävin keräämässä pari viikkoa sitten. En ole pitkään aikaan tehnyt muffinsseja, joten päädyin sitten niihin. Mielestäni muffinssien kuuluu olla rasvaisia, meheviä ja muutenkin pehmeitä, eikä mitään pieniä sokerikakkuja muistuttavia kuivia leivonnaisia. Lisäksi sattumia pitää olla paljon!

Tällä ohjeella tulikin aika nappisuoritus, vaikka käyttämäni vaniljajogurtti (Valio) ei ollut kyllä kovin hyvän makuista, mutta eiköhän niitä parempiakin löydy. Mustikoitakin olisi ehkä saanut olla vielä hieman enemmän...:) Pahoittelen muuten, että jauhot ovat grammoissa, sillä lisäsin jauhoja talousvaa'lla tuntuman mukaan. Onneksi jauhopaketeissa tms. on suuntaa-antavat ohjeet, kuinka paljon 1 dl jauhoja painaa, joten hyödyntäkäähän niitä, jos vaakaa ei löydy.


MUSTIKKA-JOGURTTIMUFFINSSIT (n. 16 kpl)

150 g voita
200 g jogurttia
1 rkl sitruunamehua
150 g sokeria
3 kananmunaa
300 g vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
3-4 dl mustikoita (tai muita marjoja)

Paistaminen: 200 astetta, noin 12-15 minuuttia


Sulata voi ja anna jäähtyä hieman. Sekoita jogurtti, sokeri ja sitruunamehu keskenään. Lisää munat yksi kerrallaan huolellisesti sekoittaen ja viimeisenä voisula.

Sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita taikinan sekaan. Sekoita lopuksi mustikat joukkoon.

Voitele muffissipelti tai laita koloihin ohuet muffinssivuoat. Täytä koloista noin 2/3 osaa taikinalla. Paista 200-asteisessa uunissa noin 12-15 minuuttia, kunnes muffinssit ovat saaneet pintaansa väriä.

Tarjoa hieman jäähtyneinä.

tiistai 2. elokuuta 2011

Amerikkalaistyyppinen kirsikkapiiras



Mökille piti pari viikkoa sitten tehdä jotain hyvää jälkiruokaa, enkä voinut vastustaa ajatusta tällaisesta hieman amerikkalaiselta kalskahtavasta kirsikkapiirakasta, kun törmäsin reseptiin täällä. Tänä kesänä kirsikat ovat maistuneet jotenkin erityisen hyviltä, ja kun tässä täytteessä ei oikeastaan muuta olekaan, niin on kyllä yksinkertaisuudessaan oikein erinomainen piiras. Suosittelen tarjoamaan piirakan haaleana jonkun hyvän vaniljajäätelön kanssa. Kuten edellisenkin linkin takana todetaan, niin säilykekirsikoilla ei ole mitään tekemistä tuoreiden kirsikoiden kanssa, joten kokeilkaahan rohkeasti!

 
Jos voitelisi kananmunalla ristikon, niin siitäkin tulisi kauniin ruskea...

KIRSIKKAPIIRAKKA

Taikina
100 g voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl sitruunamehua

Täyte
1 l kirsikoita
1 dl hillosokeria
20 g voita kuutioina

Voiteluun
kananmuna

Paistaminen: 225 astetta, 10 minuuttia + 175 astetta 25-30 minuuttia

Tee ensin pohjataikina. Vatkaa voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää kananmuna. Sekoita jauhot vähitellen joukkoon. Lisää lopuksi sitruunamehu. Kääri tuorekelmuun ja laita jääkaappiin vähintään puoleksi tunniksi.

Halkaise tällä välin kirsikat ja poista niistä kivet.

Voitele piirakkavuoka. Ota 1/3 taikinasta sivuun ja kauli isompi taikinamäärä jauhotetulla pöydällä levyksi. Nosta taikina piirakkavuoan päälle ja painele kiinni. Leikkaa vuoan yli menevät osat pois.

Sekoita kirsikanpuolikkaat ja sokeri kulhossa. Kaada piirakkavuokaan. Ripottele voikuutiot päälle.

Kauli jäljellä oleva taikina suurin piirtein suorakaiteen muotoiseksi levyksi ja leikkaa siitä esimerkiksi taikinapyörällä kuusi noin 1 cm:n levyistä suikaletta. Asettele suikaleet piirakan päälle ristikoksi. Voitele kananmunalla.

Paista piirakkaa 225-asteisessa uunissa 10 minuuttia ja alenna lämpötila sitten 175 asteeseen. Jatka paistamista vielä noin 25-30 minuuttia.