keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

Uusi lyömätön cookie-/keksiresepti hakusessa osa I: Mustikka-valkosuklaakeksit

Olimme tosiaan viime viikonloppuna Raumalla siskoni perheen luona, ja minulla on ollut tapana viedä usein osana tuliaisia näitä suklaakeksejä. Koska siskoni on kuitenkin blogini myötä saanut tämän hehkuttamansa reseptin käsiinsä, niin oli aika etsiä uusi keksi-/cookieresepti.





Mielessäni kummittelivat vieläkin Walkersin valkosuklaa-vadelmakeksit, niin alunperin oli tarkoitus lähteä tekemään jotain vastaavanlaista. Supermarketin puutteiden takia päädyin kuitenkin ostamaan kuivattuja mustikoita vadelmien sijaan, joten näistä tuli sitten mustikka-valkosuklaakeksejä. Toki pakastettujakin marjoja olisi voinut käyttää, mutta tällä kertaa en halunnut vaivata päätäni marjojen hajoamisella taikinaan ja sen seurauksena ikävästi värjäytyneellä taikinalla. Toki jäiset marjat voisi painella keksikökkäreiden päälle ennen paistamista. Täytyykin siis jättää harkintaan.

Tällä ohjeella tulee erittäin hyviä, joskaan ei omaan makuuni aivan täydellisiä keksejä. Siskoni näitä kyllä hehkutti auliisti, joten kannattaa laittaa resepti kokeiluun. Kummipoikani tosin luuli kuivattuja mustikoita ilmeisesti roskiksi, koska nyppi ne pois eikä uskonut niiden olevan mustikoita..

Pelkkä fariinisokeri muuten antaa näille kekseille mielestäni ihanan toffeisen maun. Lisähuomautuksena vielä, että seuraavana päivänä keksit maistuvat mielestäni paremmilta!
 

MUSTIKKA-VALKOSUKLAAKEKSIT (n. 36 kpl)

250 g voita
2,5 dl fariinisokeria
2 tl vaniljasokeria
1 kananmuna
1 tl suolaa
2 tl leivinjauhetta
5 dl vehnäjauhoja
200 g valkosuklaata
1 pussi kuivattuja mustikoita

Paistaminen: 200 astettta, noin 10 minuuttia
Vatkaa rasva ja sokerit kuohkeaksi vaahdoksi. Vatkaa joukkoon kananmuna. Sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita taikinan joukkoon huolellisesti. Rouhi suklaa ja lisää taikinaan mustikoiden kanssa. Pyörittelel taikinasta noin lihapullan kokoisia palloja ja nosta leivinpaperille. Paista 200-asteisessa uunissa noin 10-12 minuuttia. Tässä vaiheessa cookiet näyttävät vielä melko raaoilta, mutta anna niiden jäähtyä rauhassa ennen siirtämistä, jolloin ne jähmettyvät.

4 kommenttia:

  1. Anonyymi23/7/11

    Missä tässä mustikka-valkosuklaakeksireseptissä ne mustikat ovat? :)

    VastaaPoista
  2. Kappas! Täytyypä korjata asia!:)

    VastaaPoista
  3. Googlasin helppoa keksireseptiä ku serkkutyttö halus leipoa mun luona jotain. Päädyttiin tähän sun reseptiin ja kokeiltiin ilman mustikoita ja tuli huippuhyviä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tietää, että toimi ilman mustikoitakin!

      Poista