torstai 14. heinäkuuta 2011

Mustikkapiirakka maustettuna limellä





Olimme viikonloppuna poikaystäväni vanhempien mökillä, ja siellä kasvoi mukavasti jo kypsää mustikkaa kesämökin edessä. Piti tietenkin siitä sitten poimia ainekset kesän ensimmäiseen mustikkapiirakkaan.

Kermaviiliin tehty mustikkapiirakka on jo pienenä ollut suurta herkkuani, ja tietysti oman äidin tekemä piirakka maistuu aina parhaalta. Pienenä makoisimpia kohtia mielestäni olivat ne valkoiset, joissa täytteeseen ei ollut sotkeutunut yhtään mustikkaa. Nyttemmin kyllä arvostan niitä mustikkaisia kohtia myös...;)

Olen muuten huomannut, että ihmiset jakautuvat mustikkapiirakoiden suhteen kahteen ryhmään: kermaviilipiirakoihin ja pullapohjaisiin piirakoihin. Itse siis kuulun ensimmäiseen ryhmään, mutta siitä huolimatta tähän piirakkaan en kermaviiliä laittanut, vaan hieman tuhdimpaa täytettä, jota on raikastettu limenmehulla. Toivottavasti tällä piirakalla saa käännytettyä myös pullapohjaisen mustikkapiirakan ystäviä!


MUSTIKKA-GRAHAMPIIRAKKA LIMELLÄ
Pohja
100 g voita
1,5 dl grahamjauhoja
1 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
1 kananmuna
1 tl leivinjauhetta

Täyte
3-4 dl mustikoita (tuoreita tai pakastettuja)
250 g maitorahkaa
150 g crème fraîchea
1 kananmuna
0,5 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
0,5 limen mehu

Paistaminen: 200 astetta, noin 30 minuuttia

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Valmista pohja ensin sekoittamalla kaikki täytteen ainekset kananmunaa lukuunottamatta yleiskoneessa. Lisää kananmuna ja sekoita taikinaa koneessa, kunnes siitä muodostuu pallo. Vaihtoehtoisesti nypi keskenään sekoitetut kuiva-aineet huoneenlämpöiseen voihin ja sekoita viimeisenä joukkoon kananmuna voimakkaasti vatkaten. Laita taikina kelmuun ja jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi.
Sekoita täytteen aineet keskenään mustikoita lukuunottamatta.
Voitele piirakka vuoka ja painele taikina siihen tasaisesti. Levitä mustikat pohjalle ja kaada päälle täyte.
Paista 200-asteisessa uunissa noin 30 minuutin ajan, kunnes täyte näyttää hyytyneeltä ja on saanut hieman väriä.

6 kommenttia:

  1. Anonyymi15/7/11

    Piirakka oli herkullista, kiitos ohjeesta!

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla, että maistui!:)

    VastaaPoista
  3. Anonyymi5/3/13

    Oi, ihanan herkullisen näköistä! :) Kuulun myös ehdottomasti kermaviilipiirakoiden ystäviin, siksi eksyinkin tänne reseptiä lainaamaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun eksyit ja toivottavasti resepti miellyttää :)

      Poista
  4. Anonyymi18/10/13

    Kokeilin tuolla Valion Lime-valkosuklaa -rahkalla ja laitoin ihan tilkan maitoa. On nyt uunissa... Katsotaan mitä tulee, ainakin sellaisenaan täyte maistui taivaalliselta... ^_^

    VastaaPoista