keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Blogin avaus! (ja brunssia)

Hyvin pitkällisten pohdintojen jälkeen päätin perustaa ikioman ruoanlaittoon ja leivontaan keskittyvän blogin omaksi ja toivottavasti vähän myös muidenkin iloksi. Meidän keittiössä viikolla lähinnä leivotaan allekirjoittaneen sokerinhimon takia, kun taas viikonloppuisin keskitytään myös ruoanlaittoon. Tykkään kokeilla uusia reseptejä ja vähän soveltaa niitä, jotta niistä tulee omannäköisiä ja -makuisia. Aina kaikki kokeilut eivät tietenkään mene putkeen, mutta se on vain elämää. Jalona tavoitteena on pitää blogin päivitystahti mahdollisimman tasaisena, mutta aina on aikoja, kun keittiöpuuhat eivät maistu tai inspiraatiota uusiin juttuihin ei löydy. 

Aloitanpa siis bloggailun kuvalla maaliskuisesta brunssista, jonka tein ulkomaille lähtevälle ystävälleni ja muutamalle vieraalle:




Tässä brunssipöytä lähes koko komeudessaan.
Brunssipöydästä löytyi:

Toivottavasti joku saa tästä nyt inspiraatiota omaan brunssiinsa. Itselleni ainakin tuotti päänvaivaa keksiä, mitä kaikkea tehdä, koska maailmassa on niin paljon kaikkia hyviä brunssiin soveltuvia juttuja! Laitan erillisiin postauksiin näitä reseptejä tulemaan, jotta ne ovat sitten helpommin löydettävissä.



2 kommenttia:

  1. Onnea uudelle blogille. Täytyykin laittaa linkki blogiini, jos sopii :D Löytyy taas helpommin paikalle kurkkimaan leipomuksia.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kiitos! Laita vain linkkiä:)

    VastaaPoista