maanantai 2. toukokuuta 2011

The pizza



Oikeastaan joka kerta, kun teen pizzaa, se on aina tätä. Itse olen vahvasti sitä mieltä, että pizzassa kuuluu olla vain muutamaa täytettä, jotta ne pääsevät oikeuksiinsa. Lisäksi niiden kuuluu olla tuoreita ja laadukkaita eikä mitään säilykepurkista otettua mössöä. Erityisen paljon inhoan niitä kulmapizzerioiden viiden euron pizzoja, jotka ovat täynnä säilykesitä ja säilyketätä, ja tirisevät vielä kaiken huipuksi rasvaa. Paheksun myös pizzerioita, jotka kutsuvat itseään "aidoiksi italialaisiksi" pizzerioiksi, mutta tarjoavat juurikin lähes samaa roskaa täytteissään kuin kebab-pizzeriatkin. Italialaisissa pizzoissa kuuluu olla parmankinkkua, munakoisoa, artisokkaa tms. eikä kinkkusuikaleita, kanaa tai persikkaa. Hyh. Mutta se tästä pizza-avautumisesta.

Yleensä laitan tämän kyseisen päälle vielä paistamisen jälkeen tuoretta rucolaa, mutta tällä kertaa se valitettavasti jäi kauppaan. Jos ei pidä pepperonin lievästä tulisuudesta, niin sen voi hyvin korvata prosciuttolla, jolloin makumaailma on hieman miedompi, mutta silti yhtä maittava. (Tätä kyseistä pizzaa nautittiin muuten myös aikaisemmin mainitsemallani brunssilla.)


PARAS PIZZAPOHJA (pellillinen)

7 g kuivahiivaa
1 tl sokeria
2,5 dl vettä
350 g puolikarkeita vehnäjauhoja
1 tl suolaa
1 rkl oliiviöljyä


Laita hiiva ja sokeri kannuun ja kaada päälle 0,5 dl vettä. Sekoita. Anna seistä lämpimässä noin 15 minuuttia, kunnes se alkaa vaahdota.

Sekoita jauhot ja suola kulhossa. Paina keskelle kuoppa ja kaada siihen öljy, hiivaseos ja loppu vesi (2 dl). Sekoita.

Vaivaa taikinaa jauhotetulla työtasolla noin 5 minuuttia tai kunnes taikina on tasaista.

Laita taikina takaisin kulhoon ja anna kohota noin puoli tuntia.

Vaivaa taikinaa kohotuksen jälkeen vielä pari minuuttia. Kauli taikina uunipellinkokoiseksi.


TÄYTE

1 purkki tomaattipyrettä (Mutti)
2 valkosipulinkynttä
1 rkl oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria

2 palloa mozzarella
1 keskikokoinen punainen paprika tai puolikas iso paprika
150 g pepperonia
basilikaa

Paistamisen jälkeen
oliiviöljyä
rucolaa

Paistaminen: 200 astetta, noin 25 minuuttia

Pilko valkosipuli ja sekoita tomaattipyreen joukkoon. Lisää sekaan suolaa, mustapippuria ja oliiviöljyä. Levitä tasaisesti pizzapohjalle.

Pilko täytteen muut aineet ja levitä tasaisesti pizzalle. Mausta halutessasi basilikalla.

Paista 200-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia, kunnes mozzarella on saanut väriä. Tarjoa oliiviöljyn ja rucolan kanssa.   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti