keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Karjalanpiirakat ja raejuustolla kevennetty munavoi




Töissä oli tässä eräänä päivänä lounaalla lisukkeena riisipiirakoita. Siitähän taas sitten alkoi mielessä kyteä pitkästä aikaa ajatus karjalanpiirakoiden leipomisesta. Tämä on kyllä luotto-ohjeeni! Alkuperää en enää muista, koska se on käsinkirjoitettuna reseptivihossani, mutta voi olla, että olen sitä myös jonkin verran alkuperäisestä muokannut.

Mielestäni on ikävää, ettei kodeissa leivota enemmän karjalanpiirakoita itse, koska kaupan vastaavillahan ei ole mitään tekemistä karjalanpiirakoiden kanssa. Jostain syystä niiden tekemistä pidetään kovin vaivalloisena. Aikaahan kuluu lähinnä puuron keittämiseen ja jäähdyttämiseen, joten se kannattaakin valmistaa jo edellisenä päivänä. Tosin totesin juuri, että tiskialtaassa kylmässä vesihauteessa puuro jäähtyy sopivaksi jo muutamassa tunnissa. Puuroa ei muuten kannata keittää liian paksuksi, koska jäähtyessään se paksuuntuu vielä huomattavasti. Ennen piirakoiden "täyttämistä" kannattaa ohentaa puuroa hieman kylmällä maidolla. Tällöin piirakoiden täyte ei myöskään kupli uunissa, kun seassa on kiehauttamatonta maitoa!

Toinen mielessäni pyörivä leivonnainen on jo muutaman päivän ajan ollut Schwarzwaldin kakku, eli kirsikkakakku. Kirsikatkin jo ostin maanantaina, mutta ne tuli syötyä sellaisenaan heti. Toivottavasti ensi viikolla saisin aikaiseksi ja tänne blogiin asti. Sillä välin voitte vaikka tutkailla Eben tänään julkaisemaa kirsikkakakkkua.

Näillä sanoilla toivotan kaikille hyvää juhannusta! Ensi viikkoon!


KARJALANPIIRAKAT (24 kpl)

Riisipuuro
2 dl vettä
2 dl puuroriisiä
50 g voita
1 l täysmaitoa
0,5 tl - 1 tl suolaa (oman maun mukaan)

Ruistaikina
2 dl vettä
1 tl suolaa
4,5 dl ruisjauhoja
0,5 dl vehnäjauhoja

Lisäksi
kattilassa sulatettua maitoa 0,5 dl ja voita 50 g

Valmista puuro mielellään edellisenä päivänä. Keitä kattilassa vesi. Lisää kiehuvaan veteen riisit ja voi. Anna kiehua, kunnes lähes kaikki vesi on imeytynyt riiseihin. Lisää maito ja anna kiehua kannen alla miedolla lämmöllä noin 40 minuuttia. Maistu suolalla oman maun mukaan. Jäähdytä puuro hyvin.

Sekoita taikinaa varten vesi, suola ja jauhot kulhossa tasaiseksi taikinaksi. Vaivaa taikina jauhotetulla pöydällä kiinteäksi palloksi. Jaa taikina kahteen osaan ja pyöritä kahdeksi tangoksi. Jaa tangot edelleen 12 osaan.

Pyörittele palat palloiksi ja painele ne käsin litteiksi. Peitä kelmulla, etteivät ne kuivu.

"Kauli" kuoret piirakkapulikalla ohuiksi pyöreiksi tai soikeiksi runsaasti jauhotetulla pöydällä.

Annostele kuorille reilu ruokalusikallinen kylmällä maidolla notkistettua riisipuuroa. Levitä täyte lähes reunoille asti.

Rypytä piirakan reunat sormilla vetäen.

Paista piirakoita 275-asteisessa uunissa 12-15 minuuttia ilman leivinpaperia.

Voitele piirakat maito-voiseoksella.



RAEJUUSTOLLA KEVENNETTY MUNAVOI

2 keitettyä kananmunaa
100 g raejuustoa
50 g voita

Murskaa keitetyt kananmunat haarukalla kulhossa. Lisää muut aineet ja sekota tasaiseksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti