keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Siirappinen bostonpulla



Vaikka ehkä tämä leipomus ei ihan bostonpullan vaatimuksia täytä kaikilla tavoin, niin en nyt parempaakaan nimeä keksinyt. Pulla on joka tapauksessa herkullista oli sen nimi mikä tahansa! Tämän pullan alkuperäisohje löytyy Sara La Fountainin kirjasta Passion for food, joka on mielestäni ihan mainio opus, josta ei kuitenkaan ehkä joka päivä tai edes joka viikko kannata reseptejä kokkailla. Sen verran tuhdit ainekset ovat yleensä kyseessä...:D 

Tällä kertaa innostuin tekemään pullan ilman kananmunaa, ja alkuperäisen ohjeen vaahterasiirapinkin korvasin vaalealla siirapilla. Itse tykkään jättää pullantaikinan hyvin löysäksi, jotta pullasta tulee kuohkeaa ja pehmeää. Jauhoja on tarpeeksi, kun taikina alkaa irtoilla kulhosta. Esimerkiksi tällä kertaa laitoin jauhoja noin 11,5 dl, kun käyttämissäni pullataikinaohjeessa neuvotaan noin 14 dl. Tietysti kananmunan poisjättämisellä on pieni vaikutus jauhojen määrään.

Kuvassa muuten on vain noin 1/3 lopullisesta pullamäärästä, koska jouduin jakamaan taikinan kahteen astiaan, jotta ne mahtuvat uunissa kohoamaan ja paistumaan. Eli 26 cm x 36 cm vuoka ei ole riittävä tämänkokoiselle taikinalle (olen sen kerran katkerin lopputuloksin nimittäin havainnut).


SIIRAPPINEN BOSTONPULLA

Peruspullataikina
5 dl maitoa
2 pussia kuivahiivaa
150 g voita
2 dl sokeria
1 rkl kardemummaa
1 tl suolaa
n. 14 dl vehnäjauhoja

Täyte
3 rkl hunajaa
0,75 dl vaaleaa siirappia
1,5 dl fariinisokeria
2 rkl kanelia
3 rkl voita
pari tippaa vanilja-aromia

Lisäksi pullan väliin
n. 50-100 g huoneenlämpöistä voita 

Päälle
maitoa voiteluun
raesokeria koristeeksi

Paistaminen: 200 astetta, 20-25 minuuttia 

Lämmitä maito kädenlämpöä lämpimämmäksi ja sulata voi. Laita maito ja sulanut voi isoon kulhoon ja liuota kuivahiiva joukkoon. Lisää taikinaan sokeri, kardemumma ja suola. Alusta taikinaan vähitellen vehnäjauhoja aluksi puuhaarukalla sekoittaen ja lopulta käsin vaivaten. Lisää vain sen verran jauhoja, kuin taikina tuntuu tarvitsevan. Lopeta jauhojen lisääminen, kun taikina alkaa irtoilla kulhon reunoista.

Kohota taikinaa noin 30-45 minuuttia lämpimässä ja vedottomassa paikassa liinan alla.

Valmista kohotuksen loppupuolella täyte. Laita kaikki ainekset kattilaan ja keitä muutaman minuutin ajan miedolla lämmöllä. 

Vaivaa kohonneesta taikinasta ilmakuplat pois jauhotetulla työtasolla. Kauli taikina ohuehkoksi suorakaiteen muotoiseksi levyksi.

Valuta päälle siirappia. Osan siirapista voit säästää vuoan pohjalle, jos et halua laittaa kaikkea pullan väliin. Veistä siirapin päälle vielä ohuita siivuja huoneenlämpöistä voita.

Kääri taikinalevy rullaksi ja jätä saumakohta rullan alle. Leikkaa rulla noin 12 yhtä paksuun palaan.

Asettele pullapalat ilmavasti yhteen tai kahteen uunivuokaan (minulla 1 KoKo-kalavati ja 26x36cm uunivuoka), jonka pohjalle voit valuttaa mahdollisen ylijäämäsiirapin.

Anna pullien kohota vielä hetken aikaa liinan alla.

Voitele pullat maidolla ja ripottele päälle raesokeria koristeeksi.

Paista 200-asteisessa uunissa  alatasolla noin 20-25 minuuttia. 

Nauti!
 

6 kommenttia:

  1. Tosi kiva tuo asettelu, pullat pitkulaisessa vuoassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Asettelu tuli kyllä melkein vahingossa, kun muitakaan vuokia ei ollut vapaana, mutta onneksi onnistui. Vahingossahan ne parhaat ideat yleensä keksitään.

      Poista
  2. Tuo on varmasti ihan mielettömän hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä testaamaan, jos pullahammasta yhtään kolottaa!

      Poista
  3. En olekaan vuosiin ja vuosiin leiponut pullaa! tämähän on loistavaa herkkua syysiltoina :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Ja kylkeen vielä kuppi kuumaa (kaakaota)!

      Poista