sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Tiramisusemifreddo



Kirjoitetaanko tiramisusemifreddo oikeasti yhteen? Ihanat suomen kielioppisäännöt, jotka aiheuttaa näitä sanahirviöitä. Tällä hetkellä olisi vaikka mitä vanhempia kokkailuja odottamassa vuoroaan näille aalloille, mutta oli pakko päästä päivittämään heti eilisillan saldoa. Tein nimittäin vieraillemme jälkiruoaksi tätä tiramisua Leila Lindholmin Vielä yksi pala -kirjan ohjeella, ja ainakin minut tämä resepti hurmasi niin kovasti, että santsasin kaksi kertaa. Muutkin santsasivat jälkkäriä kerran. Saimme siis nelistään melkein kokonaan syötyä tämän 8 hengen annoksen...:D

Teimme eilen taas susheja, kun avopuolisoni vanhemmat olivat meillä syömässä, ja japanilaiset jälkiruoathan eivät ole kovin kummoisia, niin päätin tehdä jotain aivan muuta. Sain appikokeilailta syksyllä Italian-tuliaisina ison pullon marsalaviiniä, joka on odottanut korkkaamistaan siitä asti. Sitten kun vielä jouluna sain heiltä tämän kuvassa olevan ihanan keittokirjan, josta löytyi tämä herkulliselta kuuluva resepti, niin pakkohan sitä oli testata. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan! Pakastin itse semifreddoa hieman yli neljä tuntia, ja koostumus oli täydellistä: sopivasti pakastunutta, mutta pehmeää eikä yhtään kiteistä. Tämä on helppo ja nopea tehdä vaikka vaatikin hieman vatkaamista.



P.S. Tiesittekö että italiaksi tiramisu tarkoittaa piristä minua? Semifreddohan puolestaa tarkoittaa puolikylmää. Molemmat mielestäni hyvin kuvaavia nimiä.


TIRAMISUSEMIFREDDO (8 annosta)

4 kananmunaa
1 dl sokeria
2,5 dl kuohukermaa
250 g mascarponea
1 dl marsalaviiniä
12 savoiardinkeksiä
1,5 dl kylmää espressoa (tai hätätapauksessa vahvaa kahvia)

lisäksi
tummaa kaakaojauhetta koristeluun

Erota kananmunista valkuaiset ja keltuaiset eri kulhoihin, niin ettei valkuaisten joukkoon pääse yhtään keltuaista. Vatkaa valkuaiset 0,5 dl sokeria kanssa kovaksi vaahdoksi. Vatkaa seuraavaksi keltuaiset 0,5 dl sokeria kanssa kuohkeaksi vaahdoksi (jos teet tässä järjestyksessä, niin et joudu pesemään vispilöitä välissä).

Vatkaa seuraavaksi kerma erikseen vaahdoksi (huom! puhdista&kuivaa vispilät huolella ennen tätä).

Vatkaa mascarponejuusto marsalan kanssa tasaiseksi ja sileäksi seokseksi ja kääntele se keltuaisseoksen, kermavaahdon ja valkuaisvaahdon kanssa sekaisin.

Vuoraa pitkä leipävuoka huolellisesti kelmulla (vetoisuus noin 2 litraa). Laita seosta ohut kerros pohjalle. Kasta keksi kerrallaan kylmään kahviin ja asettele ne jäätelöseoksen päälle. Lisää päälle taas jäätelöseosta. Toista vielä toisen kerran niin, että päällimmäiseksi jää jäätelöseosta ja keksit ovat peittyneet.

Napauta vuokaa kevyesti pöytää vasten, jotta mahdolliset ilmakuplat katoavat. Laita vuoka pakastimeen noin 3-4 tunniksi niin, että siitä tulee puolijäistä.

Kumoa tiramisu vadille ja poista kelmu. Sihtaa pintaan tummaa kaakaojauhetta. Nauti heti.

2 kommenttia:

  1. Kivan kuuloinen ohje. Kylmät jälkiruoat ovat usein talvella jopa enemmän omiaan kuin kesällä, siis tarjoilunkin puolesta, eivät sula käsiin niin nopeasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä ihan oikeasti kokeilemisen arvoinen! Kerrankin tuntui siltä, että reseptissä on mittasuhteet kohdillaan. Tämäkään ei jostain syystä tuntunut niin kovin kylmältä jälkiruoalta, kun pakastusaika on niin lyhyt ja samettinen koostumus oli täydellinen.

      Poista