Ystävänpäivästä on jo jonkin aikaa vierähtänyt, mutta onneksi mutakakku ei ole ikinä pois muodista. Ystävänpäivän yllätykseksi leivoin vakio-ohjeellani mutakakkua, jonka reseptin olen saanut jälleen kerran siskoltani, mutta sen alkuperä taitaa olla Fazerin suklaisessa keittiössä. Tämähän on siitä ihana kakku, että se on parhaimmillaan seuraavana päivänä tai parin päivän päästä, joten tämän voi huoletta tehdä etukäteen. Tein näitä esimerkiksi kaksi kappaletta kesällä ystäväni polttareita varten paria päivää etukäteen -herkullista, helppoa ja nopeaa. Mutakakku on parhaimmillaan, kun se on huoneenlämpöistä, joten nosta se lämpiämään jo hyvässä ajoin ennen tarjoilua (2-3 tuntia ennen). Itse tykkään tehdä tämän 70% suklaasta, mutta myös taloussuklaalla onnistuu. Silloin makunautinto on tosin hieman makeampi.
MUTAKAKKU (noin 10 annosta)
200 g tummaa suklaata (miel. 70%, mutta myös taloussuklaa käy)
200 g voita
4 kananmunaa
2 dl sokeria
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Paistaminen: 200 astetta, noin 20 minuuttia
Kuumenna uuni 200-asteiseksi. Vatkaa kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sulata suklaa ja voi. Sekoita suklaa ja voi muna-sokerivaahtoon, kun ne ovat hieman jäähtyneet. Sekoita leivinjauhe ja jauhot sekaisin ja lisää ne taikinan joukkoon. Sekoita varovasti.
Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun irtopohjavuokaan.
Paista uunin alatasolla noin 15-20 minuuttia. Huom! Mutakakku jää keskeltä löysäksi paistamisen jälkeen ja hyytyy hieman jäähtyessään. Jäähdytä kakku hyvin. Tarjoa mielellään vasta seuraavana päivänä huoneenlämpöisenä.
Tarjoa esimerkiksi vadelmakastikkeen ja kermavaahdon kanssa.
Edit 19.4.2012: Täältä löytyi myös ihan pätevä gluteenittoman mutakakun ohje, jonka testasin. Valkuaisvaahtoa en vain saanut nosteltua keltuaisvaahtoon, joten sekoitin ne tylysti sähkövatkaimella ja lisäsin varuiksi 1 tl leivinjauhetta.
Edit 19.4.2012: Täältä löytyi myös ihan pätevä gluteenittoman mutakakun ohje, jonka testasin. Valkuaisvaahtoa en vain saanut nosteltua keltuaisvaahtoon, joten sekoitin ne tylysti sähkövatkaimella ja lisäsin varuiksi 1 tl leivinjauhetta.
Suklaakakut ovat miun lemppareita ja nuo itsetehdyt tortillat ovat varmasti hyviä...käy kurkkaamassa blogissani on sinulle jotakin :)
VastaaPoistaKaunis kiitos tunnustuksesta:)
PoistaOlispa ihanaa jos vuuan koko ilmotettais.
VastaaPoista