torstai 28. huhtikuuta 2011

Sitruunainen ambrosiakakku



Pääsiäisen aikaan herkuttelimme myös sitruunaisella kakulla, kuten asiaan kuuluu. Näin tämän reseptin viime vuonna Maku-lehdessä (3/10) ja siitä asti se on kummitellut mielessä. Kaapissa on myös sopivasti pitkään kummitellut seesaminsiemeniä, jotka eivät millään tunnu kuluvan loppuun. Ajankohtakin tuntui nyt jotenkin passelilta sitruunaisen kakun tekemiseen, joten laitoin reseptin testiin. Ihanan kirpakkaa ja makeaahan siitä tulikin!


SITRUUNAINEN AMBROSIAKAKKU (noin 20 annosta)

Taikina
125 g voita
3 munaa
3 dl sokeria
4,5 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
1,5 tl vaniljasokeria
1 dl maitoa
1 sitruunan raastettu kuori ja mehu

Vuokaan
voita
kuorittuja seesaminsiemeniä

Kuorrutus
3 dl tomusokeria
2-3 rkl sitruunamehua

Päälle
raastettua luomusitruunan kuorta (ja/tai syötäviä kukkia)


Paistaminen: 175 astetta, 45 minuuttia


Sulata voi ja anna jäähtyä. Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vaahtoon vuorotellen voisulan kanssa. Sekoita lopuksi joukkoon maito, sitruunankuori ja -mehu. Sekoita taikina tasaiseksi, mutta vältä turhaa sekoittamista.

Voitele noin 2 litran vetoinen tasapohjainen vuoka (jos ei halua pintaan kuvioita niin kuin yllä) voilla ja seesaminsiemenillä. Kaada taikina vuokaan. Paista 175 asteessa uunin alatasolla noin 45 minuuttia. Testaa kypsyys hammastikulla. Kumoa hieman jäähtyneenä.

Anna jäähtyä hyvin ennen kuorruttamista.

Lisää tomusokeria puristettuun sitruunamehuun sekoittaen, kunnes saat melko paksun, mutta helposti valuvan kuorrutuksen. Valuta kuorrutus tasaisesti kakun pinnalle ja anna sen myös valua reunoille. Koristele esimerkiksi sitruunankuoriraasteella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti