tiistai 20. joulukuuta 2011

Luumuinen täytekakku (eli prinsessan luumukakku)


Tässä olisi joulun alle yksi talvinen täytekakkuresepti. Kakun tein viime vuoden joulukuussa siskoni nuoremman pojan ristiäisiin. Ohjeen otin muistaakseni sen kuukauden Pirkasta Yhteishyvästä, ja muuttelin määriä hieman. Ristiäisissä teemana oli valkoinen, joten toteutin myös koristeena olleet tossut sokerimassasta väritoiveen mukaan. Ohjeet ja kaavat tossuihin löytyi Mansikkamäestä. Niiden tekeminen oli noilla ohjeilla ja kaavoilla yllättävän helppoa, vaikka en oikein mikään näpertelijä luonteeni puolesta olekaan. Toisen kengän joudun kyllä tekemään uusiksi, kun onnistuin liimaamaan sen pöytään kiinni ja sehän tietysti hajosi, kun yritin sitä irroittaa...:D Koristeena kakun reunalla on vielä Marianne-rakeita, jotka kokonsa puolesta (ei välttämättä niinkään makunsa) sopivat koristamaan kakun reunaa.

Alla vielä kuvaa lähes koko kattauksesta ja tarjoiluista. (Pahoittelen jälleen kuvien laatua, mutta silloin blogista ei ollut vielä tietoakaan, joten kuvat ovat myös sen näköisiä.)




PRINSESSAN LUUMUKAKKU

12 - 14 annosta

Pohja (Tee x2) 
4 kananmunaa
1,5 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
0,5 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl piparkakkumaustetta
(Tämä siis kaksi kertaa)

Täyte 5 liivatelehteä
4 dl kuohukermaa
2 prk (à 200 g) vaniljarahkaa
0,5 dl tomusokeria
3 rkl sitruunamehua
1 prk (300 g) luumumarmeladia

Kostutus
n. 1,5-2 dl omenamehua

Pinnalle
1 dl kuohukermaa (kannattaa muistaakseni varata hiukan enemmän)
2 pakettia (250 g) sokerimassaa
tomusokeria


Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita kuivat aineet ja siivilöi ja sekoita vaahtoon. Levitä taikina leivinpaperoidulle pellille ja paista 225-asteisesssa uunissa 7–8 minuuttia. Kumoa levy sokeroidulle leivinpaperille.

Valmista täyte. Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä 10 minuuttia. Vaahdota kerma. Sekoita rahka ja sokeri ja kermavaahto. Liuota liivatteet kiehuvaan mehuun ja valuta seos tasaisena nauhana kermaseokseen sekoittaen.

Leikkaa torttulevyistä yksi kulhon pohjan kokoinen pieni ympyrä. Leikkaa vielä 3 hieman isompaa ympyrää, joista isoin on kulhon yläreunaa hieman pienempi.

Vuoraa noin 3 litran vetoinen kulho kelmulla. Nosta pienin kakkulevy kulhon pohjalle ja kostuta omenamehulla. Levitä päälle marmeladia ja täytettä.

Toista vielä kaksi kertaa ja asettele päällimmäiseksi reunapaloista koottu pohja. Kostuta. Peitä kelmulla ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään neljä tuntia tai yön yli.

Kumoa kakku tarjoilualustalle. Vaahdota loppu kerma ja kuorruta kakun pinta ohuelti kermavaahdolla.

Kauli sokerikuorrute tomusokeroidulla pöydällä ohueksi levyksi. Nosta kaulimen avulla kakun päälle. Painele kuorrute kakun päälle ja tasoita taitokset reunoilta. Leikkaa ylimääräinen massa pois. Säilytä kakku ilman kupua jääkaapissa. Kermavaahto kannattaa laittaa sokerimassa alle vasta tarjoilupäivänä, että kosteus tuli kakusta läpi.

Tarkempia ohjeita kuorruttamiseen löytyy esimerkiksi Kinuskikissan sivuilta täältä.

maanantai 19. joulukuuta 2011

Jouluiset luumu-rahkapullat


Äkkiä vielä jouluisia päivityksiä pihalle nyt, kun kerta vielä ehtii. Näihin kivoihin rahkapulliin törmäsin Glorian ruoka&viini -lehden numerossa 8/2011. Nämä toivat mukavaa vaihtelua perinteisille pullille ja miksei myös joulutortuille. Pullataikinan tein omalla ohjeellani ja teinpä vielä lehden ehdottaman 3 dl:n taikinaan sijaan puolen litran taikinan. Sama määrä täytettä riitti kuitenkin oikein hyvin, kun nämä pullat tuppaavat olemaan hieman tuhteja tapauksia.

Jouluksi olisikin tarkoitus tehdä monenlaista ruokaa ja leivonnaista. Yritämme tänä vuonna hieman välttää joitakin kaikista perinteisemmistä jouluruoista, ja sen sijaan tarkoitus olisi tehdä mahdollisesti mm. tarte tatin tomaateista, savulohipiirakka, inkiväärijuustokakku sekä uunibataatteja tai -perunoita eri täytteillä. Äiti vielä lupaili tehdä suolaisia tuulihattuja. Katsotaan sitten joulun jälkeen, mitä kaikkea jaksan kuvailla blogiin asti, kun näin vuoden pimeimpänä aikana kuvausinspiraatio on kaikkea muuta kuin korkealla.


LUUMU-RAHKAPULLAT (noin 24-30 pullaa)


Täyte
400 g vaniljalla maustettua rahkaa (Valio)
0,5 appelsiinin raastettu kuori
300 g paistonkestävää luumuhilloa (torttuhillo)

Paistaminen: 225 astetta, 10-15 minuuttia

Tee pullataikina linkin ohjeen mukaan ja kohota taikinaa noin puoli tuntia, kunnes se on kaksinkertainen. Kumoa taikina jauhotetulle pöydälle ja vaivaa ilmakuplat pois. Jaa taikina sopivankokoisiin paloihin (noin 24-30 palaa) ja pyörittele pulliksi. Nosta pullat uunipellille leivinpaperin päälle kohoamaan. Kohota peitettynä noin puoli tuntia.

Valmista täyte sekoittamalla vaniljarahka ja appelsiinikuori sekaisin. Pese appelsiini huolellisesti ennen kuoren raastamista!

Paina kohonneisiin pulliin juomalasin pohjalla syvät kuopat. Voitele kananmunalla. Annostele kuoppiin pohjalle noin ruokalusikallinen rahkaseosta ja päälle noin teelusikka luumumarmeladia.

Paista pullia uunin keskitasossa noin 10-15 minuuttia 225 asteessa, kunnes pullat ovat kauniin ruskeita.

maanantai 12. joulukuuta 2011

Itsenäisyyspäivän perunagratiini (eli kermaperunat)



Jatkoimme alkupalasalaatin jälkeen itsenäisyyspäivänä pihvin kimppuun pitkästä aikaa ja lisukkeena söimme erinomaisen maukkaita perunoita. Tuntuu ehkä hieman hölmöltä jakaa täällä perunagratiinin eli ihan siis niiden "tavallisten" kermaperunoiden ohjetta, mutta kun tämä oli vain jotenkin niin hyvää. Ehkä se johtui siitä, että yleensä en laita sekaan voita tai salviaa. Suosittelen kokeilemaan. Pihviä koristi muuten myös itsetehty maustevoi.



PERUNAGRATIINI (noin 4 annosta)
noin 600 g jauhoisia perunoita
1 dl kermaa
1,5 dl maitoa
n. 1 rkl voita
suolaa
pippuria
kuivattua salviaa
1,5 dl raastettua Emmentalia

Paistaminen: 180 astetta, noin 50-60 minuuttia

Pese ja kuori perunat sekä viipaloi ne ohuiksi viipaleiksi. Sekoita kerma ja maito.

Laita perunaviipaleet kerroksittain vuokaan, ja ripottele kerrosten väliin suolaa, vastajauhetta pippuria ja kuivattua salviaa. Kaada lopuksi päälle kermaseos. Ripottele pinnalle juustoraastetta ja voinokareita.

Paista 180-asteisessa uunissa, kunnes perunat ovat kypsiä ja pinta on saanut kauniin värin. 

perjantai 9. joulukuuta 2011

Erilainen tomaatti-mozzarellasalaatti


Täällä ruudun toisella puolella on eräs huonosta omatunnosta kärsivä bloggaaja, joka ei ole jaksanut latailla kuvia koneelle, että olisi voinut tehdä joitain päivityksiäkin. Nyt on sentään ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa tiedossa täysin vapaa viikonloppu, joten toivottavasti ehdin kirjoitella juttuja varastoonkin hieman...:)

Itsenäisyyspäivää vietimme rauhallisesti kotioloissa nauttien hyvästä ruoasta ja tietysti myös hieman linnan juhlista. Alkupalaksi tein omaa suosikkisalaattiani -eräänlaista muunnelmaa perinteisestä tomaatti-mozzarellasalaatista. Tämä salaatti käy mielestäni kauniisti aseteltuna alkupalasta mutta myös pääruoan lisukesalaatista. Unohdin ostaa kaupasta "erikoissalaatteja" tätä varten, joten lautasella on ihan perinteistä ruukkusalaattia. Parhaiten tähän sopii mielestäni esim. tammenlehtisalaatin ja romaine-salaatin sekoitus. Salaattiin tuleva tomaattitahna muistuttaa hieman punaista pestoa, mutta on mielestäni paljon parempaa. Meille jäi tahnaa ja mozzarellaa hieman ylikin vielä, joten keittelin seuraavana päivänä niiden seuraksi pastaa. Siitäkin sekoituksesta tuli erinomaisen makuista!


TOMAATTI-MOZZARELLASALAATTI (noin 4 annosta)

1 prk (noin 140 g) aurinkokuivattuja tomaatteja öljyssä sekä pullossa oleva öljy
1 ruukku tuoretta basilikaa
1 rkl kapriksia vedellä huuhdeltuna
1 rkl balsamiviinietikkaa
1 valkosipulinkynsi
oliiviöljyä
pippuria
erilaisia salaatinlehtiä noin 100-200 g
1 pussi mozzarellahelmiä, minimozzarelloja tai pallomozzarellaa pieninä paloina

Soseuta aurinkokuivatut tomaatit, basilika, kaprikset, viinietikka, valkosipuli ja 1,5 dl aurinkokuivattujen tomaattien öljyä sauvasekoittimella tai tehosekoittimella tahnaksi. Lisää vielä joukkoon oliiviöljyä, jos tahna on liian jämäkkää. Mausta pippurilla.

Huuhtele ja kuivaa salaatit ja asettele lautasille. Laita salaatin päälle juustonpalaset sekä tomaattitahnaa nokareina.

torstai 24. marraskuuta 2011

Jouluinen suklaa-taatelikakku


Tämä ei ole leipä eikä myöskään kuiva kuivakakku. Kyseessä on mielestäni paras maistamani taatelikakku, ja reseptin tähän olen saanut siskoltani, joka taas on saanut reseptin työkaveriltaan. Kakun salaisuus piilee mielestäni taateleissa, jotka keitetään pehmeäksi mössöksi omenamehussa sekä tietysti ripauksessa suklaata. Tämä ei todellakaan ole siis mikään perinteinen kuivakakku, vaan erittäin mehukas ja maukas leivonnainen vaikka näin joulun alle. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan!


SUKLAA-TAATELIKAKKU

250 g kivettömiä taateleita
3 dl omenamehua
1 dl fariinisokeria
1 dl sokeria
200 g voita
2 kananmunaa
3,5 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
100 g tummaa suklaata rouhittuna

Paistaminen: 175 astetta, noin 50 minuuttia

Voitele ja korppujauhota rengasvuoka tai pitkulainen leipävuoka. Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen.

Paloittele taatelit pieniksi (jos tarpeen) ja laita ne omenamehun ja sokereiden kanssa kattilaan. Keitä seosta miedolla lämmöllä silloin tällöin sekoitellen noin 10 minuutin ajan. Soseuta taateliseos keittämisen jälkeen sauvasekoittimella, jos haluat, ja lisää voi kuumaan seokseen sulamaan. Anna jäähtyä.

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää jäähtyneeseen taateliseoksen ensin kananmunat huolellisesti vatkaten joukkoon ja lopuksi kuivat aineet ja rouhittu suklaa.

Kaada taikina jauhotettuun kakkuvuokaan ja paista uunin keskiosassa noin 50 minuutin ajan. Varmista kakun kypsyys hammastikulla. Anna jäähtyä ja koristele esimerkiksi sulatetulla tummalla suklaalla tai kaakaojauheella.

Huom. Kakun maku ja koostumus kestää erinomaisesti myös pakastamisen!

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Kaikkien aikojen suosikkipasta



Tämä Pastanjauhajien sivuilta bongattu sitruuna-kanapastan ohje on pysynyt meidän suosikkipastanamme jo pitkään. Jos et jostain syystä ole sitä vielä kokeillut, niin kehotan klikkaamaan tästä, ja nauttimaan mahtavasta pastaelämyksestä. Mitäpä sitä reseptiä tähän uudestaan kirjoittelemaan, kun se on kerran jo hyvin kirjoitettu (paitsi että itse laitan valkosipulin pannulle samaan aikaan sipulin kanssa). 

maanantai 21. marraskuuta 2011

Suklaistakin suklaisemmat muffinssit


Tässä pimeydessä ja lumettomuudessa kaipaa aina silloin tällöin jotain hyvin suklaista päivää piristämään. Tämä suklaamuffinssi kyllä teki tehtävänsä. Suklaamuffinssiohjeen olen aikanaan kaivanut jostain netistä ja kuorrutuksen ohje on Hembakat-lehden numerosta 5/2011. Lehdessä kuorrutuksen päälle oli vielä tehty hunaja-kinuskikastike, mutta ajattelin sen menevän jo vähän liiallisuuksiin...:D Kauniit pinkit muffinssivuoat ovat viime kesän Pariisin-tuliaisia äidiltä ja isältä. Kiitos vielä tätäkin kautta siis.


SUKLAAMUFFINSSIT SUKLAAKUORRUTTEELLA (noin 12-18 kpl)

Muffinssit
100 g voita
2,5 dl sokeria
2 kananmunaa
1 dl maitoa
4 dl vehnäjauhoja
1 dl kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
125 g tummaa suklaata rouhittuna

Paistaminen: 200 astetta, 20-25 minuuttia

Kuorrutus
200 g tummaa suklaata rouhittuna
200 g kuohukermaa
100 g Philadelphia-juustoa

Muffinssit: Sulata voi. Sekoita joukkoon sokeri, kananmunat ja maito. Sekoita kuivat aineet keskenään ja rouhittu suklaa keskenään ja kääntele taikinan joukkoon, niin että ainekset ovat juuri ja juuri sekaisin. Jaa taikina muffinssipellille tai jämäköihin leivosvuokiin. Paista 200-asteisessa uunissa noin 20-25 minuuttia. Tarkista kypsyys hammastikulla! Anna muffinssien jäähtyä.

Kuorrutus: Voit aloittaa kuorrutteen valmistamisen muffinssien paiston aikana. Rouhi suklaa ja laita kulhoon. Kiehauta kerma kattilassa ja kaada rouhitun suklaan päälle. Anna seistä noin 2 minuuttia. Sekoita suklaa-kermaseos tasaiseksi kiiltäväksi tahnaksi sauvasekoittimella.

Laita jääkaappiin ja jäähdytä täysin kylmäksi (tätä vaihetta voi vauhdittaa laittamalla seoksen pakastimeen). Vispaa kylmä suklaaseos vaaleaksi vaahdoksi (HUOM! suklaaseos ei vispaudu, jos seos ei ole tarpeeksi kylmää) ja sekoita sulatejuusto vähitellen joukkoon. Vispaa vielä jämäkäksi tahnaksi.

Spritsaa tai asettele kuorrutus muffissien päälle ja koristele vielä esimerkiksi hasselpähkinöillä.

tiistai 15. marraskuuta 2011

Herkulliset kookos-banaaniletut


Heti sananen niille, jotka vihaavat kookosta. Nämä letut eivät nimittäin maistu oikeastaan ollenkaan kookokselta. Kookosmaito tuo vain näihin mukavaa kermaisuutta. Banaani tuo lettuihin mukavaa makeutta, joten näitä voisi napsia ihan sellaisenaan. Ylläolevassa kuvassa näitä syötiin vaahtouvan vaniljakastikkeen ja juoksevan kukkaishunajan kanssa. Suosittelen paistamaan letut pikkulettupannulla, sillä tällä kananmunamäärällä isot eivät pysy kasassa.


KOOKOS-BANAANILETUT (noin 20-30 kpl)

1 kananmuna
400 ml kookosmaitoa
1,5 dl vehnäjauhoa
2 rkl sokeria
0,25 tl suolaa
2 kypsää banaania
voita ja/tai öljyä paistamiseen

Vatkaa kananmunan rakenne kevyesti rikki isossa kulhossa. Sekoita joukkoon kookosmaito. Sekoita kuivat aineet keskenään ja vatkaa kookosmaidon joukkoon. Muussaa kaksi kypsää banaania haarukalla hienoksi soseeksi ja sekoita taikinan joukkoon.

Paista letut pannulla kauniin ruskeiksi molemmilta puolilta.

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Feta-pinaattipannukakku


Tässäpä reseptiä maukkaaseen, nopeaan ja helppoon iltapalaan tai välipalaan. Resepti on alunperin bongattu Anna-Leena Härkösen reseptivihosta Sopan syvin olemus, mutta on siitä ehkä hieman muotoutunut (ainakin laitan enemmän maitoa ja jauhoa). Suolaiseen pannariinhan voi käytännössä laittaa mitä vain täytteeksi tai esimerkiksi tyhjentää jääkaapin sisältöä. Muistuttaa maultaan jonkin verran suolaisia piirakoita, mutta huomattavasti nopeampi tehdä, kun ei tarvitse pohjataikinaa tehdä erikseen.

Teen muuten pannukakun aina niin, että en laita voita taikinaan, vaan laitan uunipellin ilman leivinpaperia uuniin lämpenemään. Kun uuni on lämmin, laitan taikinaan tarvittavan rasvamäärän kuumalle pellille ja voitelen pellin sulavalla rasvalla ja kaadan taikinan päälle. Tulee muuten paljon parempaa näin päin!:)


FETA-PINAATTIPANNARI (pellillinen)

1 l maitoa
0,5 l vehnäjauhoa (voit korvata osan jauhoista esim. grahamjauhoilla)
2 hienonnettua valkosipulinkynttä
1 rkl basilikaa
ripaus suolaa
2 kananmunaa
200 g fetaa
150 g pakastepinaattia sulatettuna
vihreitä oliiveja puolitettuna
50 g voita

Paistaminen: 200 astetta, noin 30-35 minuuttia


Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen ja laita uunipelti uuniin ilman leivinpaperia. Kaada maito isoon kulhoon ja sekoita vehnäjauhot, basilika ja suola joukkoon huolellisesti vispaten. Sekoita joukkoon kananmunat ja hienonnettu valkosipuli.

Ota uunipelti pois uunista ja laita 50 g voita nokareina pellille. Anna rasvan sulaa ja levittele se tasaisesti koko pellille. Kaada taikina pellille. Murustele päälle feta, lisää puolitetut vihreät oliivit ja ripottele sulatettua pinaattia tasaisesti koko pellille.

Paista 200-asteisessa uunissa noin 30-35 minuuttia, kunnes pannukakku on saanut väriä ja näyttää kypsältä.


perjantai 28. lokakuuta 2011

Nopeat cocktailpalat


Tein näitä helppoja ja nopeita cocktailtikkuja syntymäpäivilleni kuohuvan seuraksi. Juustoksi suosittelen goudaa, mutta muutkin voimakkaanmakuiset juustot sopivat varmasti mainiosti. Kokeilkaa ihmeessä!


COCKTAILPALAT

kuivattuja viikunoita
goudaa

Leikkaa kuivatut viikunat kahteen tai kolmeen osaan ja leikkaa juusto sopivankokoisiksi kuutioiksi. Laita juustokuutiot ja viikunat cocktailtikkuihin juusto ensin, jotta ne pysyvät pystyssä. Nauti esimerkiksi kuohuviinin kanssa.

tiistai 25. lokakuuta 2011

Amerikkalainen juustokakku tuunattuna mustikoilla




Blogini ensimmäinen resepti on siskoni käyttämä amerikkalaisen juustokakun ohje, mutta valitettavasti kuvaa ei löydy. Tässäpä siis korjaus asiaan ja höystettynä vielä muutamalla desillä mustikoita. Resepti siis muuten sama kuin täällä, mutta täytteessä lisänä 2-3 dl mustikoita. Mustikka ja sitruuna sopivat muuten erinomaisesti yhteen!

maanantai 24. lokakuuta 2011

Italialaishenkinen alkupalaleipä


Viime aikoina on tuottanut suuria motivaatio-ongelmia siirtää kuvia kameralta koneelle. Joskus se vain tuntuu vaikealta. Lisäksi olen lähes kaiken ylimääräisen vapaa-ajan käyttänyt kutomiseen, joten kirjoittaminen ei ole jaksanut innostaa. Keittiössä on tosin tullu hääräiltyä, mutta kuvia on tullut otettua lähinnä leivonnaisista, koska mitään erityisen inspiroivaa en ole kokannut tai sitten en ole ottanut aineksia ylös.

Pari viikkoa sitten vietettiin 25-vuotissyntymäpäiviäni, ja perinteeksi onkin muodostunut, että kokkailen silloin kolmen ruokalajin aterian koko perheelle. Tällä kerralla yritin olla hieman italialaishenkinen, ja löysinkin alkupalaksi Siskot kokkaa -blogista aivan ihanan punasipulibruschettan ohjeen. Punasipulihilloke oli kyllä erinomaisen hyvää! Myös hillokkeen, rucolan ja pecorinon liitto oli oikein toimiva. 

Pääruoaksi tein hieman "hienompaa" lasagnea ja jälkiruoaksi suklaa-portviinikakkua, mutta valitettavasti nämä jäivät kaikessa hässäkässä dokumentoimatta. Saatte siis tyytyä ainoastaan tähän alkupalareseptiin, jonka siis olen kaapannut täältä. Ai niin, olihan tämän kaverina vielä se perinteisempikin bruschetta, mutta en nyt ohjetta ajatellut laittaa, kun niitä on netti ja reseptikirjat pullollaan, eikä tosiaan tarvitse muuta kuin leipää, öljyä, valkosipulia, tomaattia, basilikaa, suolaa ja pippuria.




PUNASIPULIBRUSCHETTA (4:lle)

4 siivua patonkia tai muuta vaalea leipää
oliiviöljyä
rucolaa (tai muita salaatinlehtiä)
suolaa
pippuria
pecorino-juustoa
punasipulihilloketta


Punasipulihilloke (noin 4 annosta)
3 rkl oliiviöljyä
3 silputtua punasipulia
2 laakerinlehtä
1 tuoreen rosmariininoksan lehdet
2 rkl punaviinietikkaa
50g fariinisokeria

Kuumenna oliiviöljy kasarissa. Lisää silputtu sipuli, laakerinlehdet sekä rosmariinin lehdet. Ruskista miedolla lämmöllä välillä sekoittaen.

Lisää punaviinietikka ja sekoita hyvin. Lisää sokeri ja keitä miedolla lämmöllä noin puoli tuntia. (Voit ottaa kannen pois viimeiseksi 10 minuutiksi, jotta ylimääräinen neste haihtuu pois.)

Kuumenna uuni 200-asteiseksi. Siivuta leivät ja pirskottele päälle oliiviöljyä. Laita leivät uunipellille ja paista uunin ylätasolla, kunnes leivät saavat hieman väriä.

Pese salaatinlehdet ja sekoita joukkoon oliiviöljyä, suolaa ja pippuria.

Levitä jokaiselle leipäsiivulle hilloketta, salaattia ja viipaloitua pecorinoa. Pirskottele vielä päälle oliiviöljyä ja suolaa sekä pippuria. Nauti! 

Huom! Punasipulihilloke maistuu hyvältä sekä lämpinä että huoneenlämpöisenä.


maanantai 10. lokakuuta 2011

Triplasuklaabrowniet (eli Nigella Lawsonin triple chocolate brownies)


Jos on armoton sokerin-, suklaan- tai voinhimo tai kaikki ne yhdessä, niin tässä on toimiva ratkaisu siihen ongelmaan! Kyseessä on siis browniet Nigella Lawsonin ohjeella, ja hänhän ei ole tunnettu ainakaan mistään kevyistä resepteistä. Älkää siis pelästykö ainesmääriä! Nämä leivonnaiset ovat siitä myös mukavia, että pienikin pala riittää sammuttamaan sokerihampaan kolotuksen. Omana lisäyksenä laitoin joukkoon vielä pähkinöitä, ja opin kaksi asiaa. 1) Pähkinöitä pitää olla enemmän 2) Pähkinöiden pitää olla isompina paloina (ei siis mitään hasselpähkinärouheita). Tähän reseptiin olen toivottavasti saanut muutettua sopivat pähkinämäärät. Mitat voivat olla hieman hassuja, koska olen yrittänyt muuttaa jauhomääriä yms. cup-mitoista desilitroiksi. Lisäsin myös hieman paistoaikaa, koska taikina näytti vielä pelottavan vetiseltä keskeltä, mutta tietysti jäähtyessään se hyytyy huomattavasti. Kokeilemalla ehkä selviää parhaiten omiin mieltymyksiin sopiva paistoaika.




PÄHKINÄISET TRIPLASUKLAABROWNIET

360 g voita
300 g tummaa suklaata (mielellään tummempaa kuin taloussuklaa)
6 kananmunaa
4 dl + 1 rkl sokeria
1 tl vanilja-aromia
3,5 dl + 2 rkl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
100 g valkosuklaata karkeana rouheena
100 g maitosuklaata karkeana rouheena
3 dl (hassel)pähkinöitä isoina paloina

Paistaminen: 175 astetta, 40 minuuttia  (alkuperäinen resepti: 25-35 min)
(Edit 13.10.2011: Kun tein tätä uudestaan, paistoajaksi riitti 30 minuuttia. Kannattaa siis tarkkailla tuotosta ja ottaa pois, kun keskusta "hyllyy" vielä jonkin verran. Pilalle ei myöskään mene, jos paistaa liikaa, mutta browniemaisuus katoaa.)

Sulata voi kattilassa. Lisää suklaa ja sekoita, kunnes se on sulanut voin joukkoon. Varo polttamasta suklaata! Anna jäähtyä.

Vatkaa kananmunat, sokeri ja vanilja-aromi kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita jauhot ja suola keskenään ja lisää joukkoon rouhittu suklaa ja pähkinät.

Sekoita voi-suklaaseos varovasti kananmunavaahdon joukkoon koko ajan sekoittaen. Lisää taikinaa jauhoseos. Sekoita huolellisesti, mutta älä vatkaa liikaa.

Peittele uunivuoka (itse käytin 26x36cm vuokaa) huolellisesti leivinpaperilla. Kaada taikina vuokaan. Paista 175-asteisessa uunissa noin 25-40 minuuttia. Huom! Taikina näyttää vielä raa'alta, kun browniesiet ovat valmiita.

Anna jäähtyä kunnolla (esim. yön yli jääkaapissa) ja leikkaa annospaloiksi. Nauti sellaisenaan tai esimerkiksi vaniljajäätelön tai kermavaahdon kanssa.

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Valkosuklaa-nougatpullat



Kerrankin potkaisi arpaonni ja voitin Taikakaulimen arvonnasta pienen paketin, joka sisälsi mm. Blå Bandin valkosuklaa-nougatmousseaineksia (hankala sana muuten). Koska pitemmän aikaa oli tehnyt mieli jo dallaspullia, jotka teen yleensä samaisen puljun vaniljakastikeaineksista, niin päätin tällä kertaa kokeilla vastaavanlaista täytettä nyt näistä mousseaineksista. Harmikseni moussen sisältämät nougatsattumat sulivat uunissa (ei ehkä kovin yllättävää), joten lopputulos ei lopulta eronnut maultaan kovin paljoa tekemistäni dallas-pullista. Kaikesta huolimatta olivat oikein maukkaita ja ehkä sitten kuitenkin jotenkin erilaisia.


VALKOSUKLAA-NOUGATPULLAT (n. 36 kpl)

Taikina
1 annos pullataikinaa

Täyte
75 g pehmeää voita
1 kananmuna
250 g maitorahkaa
1 dl sokeria
1 rasia (2 pussia) valkosuklaa-nougatmoussea (Blå Band)

Voiteluun
1 kananmuna
raesokeria

Paistaminen 225 astetta, 12-15 minuuttia

Valmista ja kohota taikina linkin ohjeen mukaan.

Valmista täyte pullien kohottamisen aikana sekoittamalla kaikki ainekset sekaisin.

Kaada kohotettu taikina jauhotetulle pöydälle ja vaivaa sitä hetken. Jaa taikina kahtia ja kauli niistä kaksi suorakaiteen muotoista levyä.

Levitä puolet täytteestä yhden taikinalevyn päälle (jos täyte tuntuu jähmeältä, voit lämmittää sitä hetken mikrossa). Rullaa levy, leikkaa se puoliksi ja sitten aina uudestaan puoliksi, että saat 16 palaa. Asettele palat leivinpaperin päälle uunipellille leikkauspinta ylöspäin. Voit käsin muotoilla pullia tarvittaessa hieman kauniimmiksi. Kohota pullia noin puoli tuntia.

Voitele pullat kananmunalla ja ripottele päälle raesokeria. Paista pullia noin 12 -15 minuuttia 225 asteessa uunin keskitasossa.

 

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Omena-kaurapaistos ja kanelinen kinuskikastike

Ensinnäkin haluan kiittää ystävääni K:ta, joka herätti uudelleen mielenkiintoni tätä perinteista omenaherkkua kohtaan. Omenoitakin oli meillä vielä sopivasti kotona, joten oli pakko heti seuraavana päivänä herkutella uudestaan omena-kaurapaistoksella. Keittelin lisäksi taas Valion uutuusjäätelön kaneliomenan innoittamana omenapaistoksen kaveriksi kanelilla maustettua kinuskikastiketta. Vielä kun lisänä oli vaniljajäätelö, niin nam! Paistoksessa omenoiden, sokerien tms. määrät ovat vähän mututuntumalla, koska laitoin niitä fiiliksen mukaan ja sen mukaan, mikä näytti sopivalta. Tuskin muillakaan määrillä kovasti voi mennä pieleen...:)



KAURAINEN OMENAPAISTOS (2-4 annosta)

8-10 kirpeähköä kotimaista omenaa
0,5 dl fariinisokeria
2-3 tl kanelia
100 g voita
2-3 dl kaurahiutaleita

Paistaminen: 200 astetta, 20-30 minuuttia

Voitele uuninkestävä vuoka voilla. Pese ja lohko omenat tasakokoisiksi paloiksi ja levitä voideltuun vuokaan. Ripottele päälle fariinisokeri ja kaneli. Sulata voi kattilassa. Sekoita kaurahiutaleet joukkoon ja kaada omenoiden päälle. Paista 200-asteisessa uunissa noin 20-30 minuuttia. (Valmista paistamisen aikana kinuskikastike.) Tarjoa lämpimänä vaniljajäätelön ja kinuskikastikkeen kanssa.  



KANELINEN KINUSKIKASTIKE

2 dl sokeria
2 dl kuohukermaa
0,5 rkl kanelia
1 rkl voita

Laita sokeri kattilaan. Kuumenna koko ajan sekoittaen, kunnes sokeri sulaa kokonaan ja alkaa ruskistua. Kaada kerma kokonaan joukkoon (tässä kohtaa kinuski voi kuohua ja osa sokerista kiteytyä, mutta jatka sekoittamista ja keittämistä). Anna kiehua noin 5 minuuttia koko ajan sekoittaen. Lisää lopuksi kaneli ja vispaa voi joukkoon. Tarjoa kuumana omenapaistoksen ja vaniljajäätelön kanssa.


perjantai 23. syyskuuta 2011

Porkkanainen teeleipä




Teen tämäntyyppistä helppoa leipää melko usein ja nyt kerrankin, kun tulin mitanneeksi jauhojen ja kaurahiutaleiden määrät, niin ajattelin jakaa reseptin myös täällä. Tein tätä leipää viime viikon perjantaina, kun kavereita tuli kylään Ilves-Tappara-pelin (8-7) jälkeen syömään porkkanakakun jäänteitä. Ajattelin, että jokin pieni suolainen voisi tehdä kauppansa ja pääsinpä myös samalla hyödyntämään kakusta jääneitä porkkanoita. Tämä leipä ei mielestäni kaipaa muuta kuin oikein ison nokareen voita (ja mahdollisesti juustoa), mutta tarjosin tätä myös munavoin kanssa, ja erinomaisesti sopi sekin!


PORKKANAINEN TEELEIPÄ (pellillinen)
5 dl vettä
11 g kuivahiivaa
1 rkl siirappia
2 tl suolaa
4 dl kaurahiutaleita
2-3 dl porkkanaraastetta (n. 2 porkkanaa)
2 dl grahamjauhoja
4 dl vehnäjauhoja
Paistaminen: 200 astetta, noin 25 minuuttia


Lämmitä vesi reilusti kädenlämpöistä lämpimämmäksi (+42 astetta). Kaada hiiva joukkoon ja sekoita, kunnes hiiva on lähes kokonaan liuennut. Sekoita joukkoon siirappia, suola, kaurahiutaleet ja porkkanaraaste. Anna kaurahiutaleiden turvota muutaman minuutin ajan. Lisää joukkoon graham- ja vehnäjauhot. Sekoita puuhaarukalla tasaiseksi taikinaksi. Huom! Taikina saa jäädä melko löysäksi. Jauhota vielä taikina alta ja päältä kevyesti vehnäjauhoilla, jotta se irtoaa astiasta helpommin kohottamisen jälkeen. Kohota taikinaa lämpimässä ja vedottomassa paikassa vähintään puolen tunnin ajan.

Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille ja painele taikina pellin kokoiseksi levyksi jauhoitetuin sormin. Paista uunin keskitasossa noin 25 minuutin ajan. Leikkaa paloiksi ja syö lämpimänä! Laita mahdolliset ylijäämäpalat muovipussiin ja sulje huolella, niin leipä pysyy vielä seuraavaankiin päivään ihanan pehmeänä.

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Mausteinen porkkanakakku



Nyt oli taas se aika vuodesta, kun allekirjoittaneen alkoi tehdä suunnattomasti mieli porkkanakakkua. Tällä reseptillä tulee mukavan mausteista ja pehmeää porkkanakakkua, niin kuin porkkanakakun mielestäni kuuluukin olla. En laita yleensä perinteistä voi-tomusokeri-Philadelphia-kuorrutusta, koska meidän taloudessamme 50% ei siitä pidä, joten olen kehittänyt hieman raikkaamman vaihtoehdon rahkasta, tuorejuustosta ja tomusokerista. Toimii.

Samaa taikinaa voi muuten myös oikein hyvin paistaa muffinssivuoissa. Paistoaika on tällöin vain hieman lyhyempi ellei jopa sama.

Porkkanateema saattaa myös jatkua seuraavan kerran, mutta sen jälkeen tulee sitten toivottavasti jokin muu pääraaka-aine esiin.


MAUSTEINEN PORKKANAKAKKU (uunipellillinen)

Pohja
6 kananmunaa
2 dl fariinisokeria
4 dl sokeria
3 tl vaniljasokeria
6 dl vehnäjauhoja
4 tl leivinjauhetta
6 tl kanelia
2 tl kuivattua inkivääriä
9 dl porkkanaraastetta
300 g sulatettua voita

Kuorrutus
1 prk vaniljarahkaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1-1,5 dl tomusokeria (oman maun mukaan)

Päälle
(Hassel)pähkinärouhetta

Paistaminen: 200 astetta, 30 minuuttia

Vaahdota munat ja sokerit kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Sulata voi ja anna hieman jäähtyä. Kuori ja raasta porkkanat hienoksi raasteeksi. Lisää muna-sokerivaahtoon vuorotellen jauhoseosta, porkkanaraastetta ja sulatettua voita. Sekoita varovaisesti.

Kaada taikina korkeareunaiselle leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Paista 200 asteessa 30 minuuttia. Varmista pohjan kypsyys hammastikulla.

Valmista paistamisen aikana kuorrutus sekoittamalla vaniljarahka, maustamaton tuorejuusto ja tomusokeri keskenään. Lisää kuorrutus kunnolla jäähtyneen piirakan päälle. Koristele halutessasi esimerkiksi pähkinärouheella tai nonparelleilla (Huom. värillisistä saattaa liueta väri kuorrutteeseen).




tiistai 13. syyskuuta 2011

Saaristolaisleipä

Luumuisat leivonnaiset antavat vielä hieman odotuttaa itseään, koska ensimmäinen yritys meni lievästi sanottuna penkin alle. Tästä taas opimme, että olisi pitänyt luottaa omaan vaistoon eikä pilkuntarkasti reseptiin. No, jatkoa toivottavasti seuraa.



Tällä kertaa kuitenkin parin viikon takainen saaristolaisleipä, joka syntyi Turun saariston/Ahvenanmaan pyöräilyreissumme innoittamana. Kyseinen resepti löytyy monestakin paikkaa googlaamalla, joten alkuperäislähdettä en osaa kertoa. Oli kyllä herkullista, ja parhaimmillaanhan leipä on ilmeisesti parin päivän päästä paistamisesta. Itselleni tuli tästä taikinasta kaksi leipää isoihin leipävuokiin, joten 2-3 on varmasti realistinen määrä vuokien koosta riippuen. Jouduin myös hieman lisäämään paistoaikaa tuosta 2 tunnista. Leivän irroittamista vuoasta saattaa myös hieman helpottaa vuokien voitelu & jauhottaminen.




SAARISTOLAISLEIPÄ (2-3 leipää)

1 l piimää
75 g hiivaa
3 dl siirappia
3 dl ruisjauhoja
3 dl kaljamaltaita
3 dl vehnäleseitä
1 rkl suolaa
n. 10 dl vehnäjauhoja

Voiteluun
2 rkl siirappia (1 osa)
4 rkl vettä (2 osaa)

Paistaminen: 2 tuntia, 175 astetta

Lämmitä piimä noin 37-asteiseksi. Murustele hiiva joukkoon ja anna liueta kokonaan. Sekoita kuiva-aineet vehnäjauhoja lukuunottamatta keskenään ja sekoita piimäseoksen joukkoon. Sekoita lopuksi vehnäjauhot taikinaan. Huom! Taikinaa ei tarvitse vaivata ja se jää melko löysäksi!

Kohota taikinaa kaksi tuntia lämpimässä ja vedottomassa paikassa.

Voitele ja jauhota 2-3 leipävuokaa. Kaada taikina vuokiin (täytä noin 3/4-osaa vuoasta).

Kohota vielä noin 20-30 minuuttia ennen paistamista.

Paista 175-asteisen uunin alatasolla noin 2 tuntia. Sivele leivät siirappivedellä paistamisen puolivälissä. Voit halutessasi toistaa vielä pariin kertaan.

Ota leivät pois uunista ja anna jäähtyä. (Varmista että taikina ei ole raakaa keskeltä!) Anna vielä tekeytyä pari päivää jääkaapissa, mikäli maltat!



torstai 8. syyskuuta 2011

Eräänlainen Club Sandwich

Huh, kiirettä riittää, mutta tämän viikon jälkeen pitäisi hieman helpottaa, joten toivottavasti päivitystahtikin hieman nousisi. Parvekkeella odottaa esimerkiksi iso kasa herkullisia luumuja, joista olisi tarkoitus lähipäivinä leipoa jotain mukavaa makeaa.


Päivityksen kohteena on kuitenkin tällä kertaa ylläoleva Club Sandwich. Ruokapöytien klassikot -keittokirjan mukaan, kyseisen sandwichin ohje voidaan jäljittää aina vuoteen 1762 asti Sandwichin neljänteen jaarliin, joka oli viettänyt vuorokauden Lontoon Beef Steak Clubilla syömättä. Kyseinen jaarli oli sitten nälissään pyytänyt lintua muutaman leipäviipaleen väliin ja söi leivän samalla kun jatkoi uhkapelaamista. Mielenkiintoista. Toisen version mukaan Club Sandwich on kotoisin New Yorkin osavaltion Saratogan Saratoga Clubilta.

Oma versioni on varioitu Sara La Fountainin Passion for food -kirjasta, ja olen oikonut hieman leivän valmistamisessa. Jos ei myöskään huvita askarrella kastikkeen kanssa, niin purkkikermaviiliä, valkosipulidippipussi (ja pieni ripaus sitruunamehua) ajaa myös ajan aivan yhtä hyvin. Sulatejuustocheddarin vihaajat voivat myös korvata kyseisen tuotteen jollain muulla juustolla tai oikealla cheddarilla. Täytteiden määrää kannattaa varioida oman mielen mukaan.


CLUB SANDWICH (1 annos)

2-3 siivua pekonia
öljyä
1-2 ohuen ohutta kanafilettä
2 siivua cheddarjuustoa
3 siivua paahtoleipää
2 isoa salaatinlehteä
tomaattisiivuja
punasipulia renkaina
0,5 avokadoa siivuina

Limekastike
1 purkkia kermaviiliä
0,5-1 limen mehu
1-2 valkosipulinkynttä hienoksi pilkottuna
sokeria
suolaa


Valmista ensin kastike sekoittamalla kulhossa kermaviili, limenmehu, hienoksi pilkottu valkosipuli, suola ja sokeri. Anna maustua jääkaapissa.

Pilko tomaatit, avokado ja sipuli leipiä varten. Pese salaatti ja revi se sopivankokoisiksi paloiksi.

Ruskista seuraavaksi pekoni ja paista se rapeaksi pannulla. Nosta talouspaperin päälle, jotta ylimääräinen rasva imeytyy pois. Paista kanafileet pannulla tilkassa öljyä kypsiksi. Paahda leivänsiivut leivänpaahtimessa (tai paahda rapeiksi pannulla tilkassa öljyä).

Täytä leipä haluamallasi tavalla, niin että siinä on kaksi kerrosta. Suosittelen kuitenkin laittamaan cheddarviipaleet vielä hieman lämpimien kanafileiden ja pekonisiivujen päälle, jolloin juusto sulaa hieman. Nauti heti! 




perjantai 2. syyskuuta 2011

Kinkku-tomaattipiirakka ja vähän mozzarellaakin



Tässäpä yksi hyvä peruskinkkupiirakan ohje. Samantyylistä olen ensimmäisen kerran maistanut joitakin vuosia sitten opiskelukaverini luona, ja hän kutsuukin piirakkaa leikkisästi läskipiirakaksi...:) Tarkkaa ohjetta en ole muistaakseni koskaan saanut, mutta ainekset ovat kuitenkin samat. Suosittelen jälleen kerran! Jujuna piirakassa ovat ihanat pienet mozzarellasattumat!


KINKKUPIIRAKKA

Vähärasvainen piirakkapohja
4dl vehnäjauhoja
75 g voita
50 g maitorahkaa
0,25 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
(tai tavallinen piirakkapohja täältä ilman sitruunaa)

Täyte
150 g savukinkkua viipaloituna
2 dl emmentalia raasteena
3 munaa
1 prk ranskankermaa
0,25 tl mustapippuria
pussi (n. 125 g) minimozzarelloja
kirsikkatomaatteja

Paistaminen: 200 astetta, 15+35 minuuttia

Vähärasvainen piirakkapohja: Mittaa jauhot kulhoon. Lisää huoneenlämpöinen viipaloitu voi ja rahka, leivinjauhe ja hiukan suolaa. Sekoita nopeasti yhteen. Levitä taikina piirakkavuokaan ja painekäsin vuokaan. Esipaista 200 asteessa noin 15 minuuttia.

Sekoita kaikki täytteen ainekset mozzarelloja ja tomaatteja lukuunottamatta yhteen. Kaada täyte esipaistetun pohjan päälle. Puolita mozzarellat ja kirsikkatomaatit ja asettele ne täytteen joukkoon tomaatit leikkauspinta ylöspäin.

Paista vielä noin 30-35 minuuttia 200-asteisessa uunissa. Tarjoa hieman jäähtyneenä.

tiistai 30. elokuuta 2011

Ahvenanmaan pannukakku luumujen kera


Vihdoinkin taas päivitystä! Toissaviikkoisen Ahvenanmaan vierailumme kunniaksi halusin tehdä Ahvenanmaanpannukakkua, kun vanhempani tulivat eräänä iltana katselemaan matkakuviamme. Ahvenanmaan pannukakku voidaan valmistetaa joko mannapuurosta tai riisipuurosta, mutta ilmeisesti ahvenanmaalaiset eivät ole yksimielisiä siitä, kummasta puurosta aito pannukakku tulee tehdä. Matkan aikana vastaan molempia versioita tuli maistettua, mutta mannapuuroa taisi tulla kyllä vastaan useammin. Oma versioni on kuitenkin tehty riisipuurosta, koska mielestäni siitä tulee mukava purutuntuma. Makuunhan puurovalinta ei tosiaan erityisesti vaikuta, vaan ainoastaan koostumukseen.

Pannukakku tarjotaan perinteisesti luumukiisselin (ruotsiksi sviskonkräm) ja kermavaahdon kanssa. Joissain paikoissa tosin tarjoiltiin ainoastaan vadelmahillon kanssa, joka sopi myös pannariin oikein hyvin ja vähensi hieman pannarin jouluista makuyhdistelmää. Hinnat muuten vaihtelivat kokeilemissamme kahviloissa 3,50 euron ja 4 euron välillä, mitä en pidä erityisen pahana hintana.

Tämän kyseisen reseptin nappasin Ahvenanmaalla postikortista, mutta jotenkin tuntuu, että reseptissä ei kerrottu aivan kaikkea (yllättäen), joten sovelsin joitain kohtia omien tuntemusteni mukaan. Ilmeisesti ahvenanmaalaiset eivät halua päästää pannukakkunsa salaisuutta ulkomaailmaan...;) Suosittelen joka tapauksessa!


AHVENANMAANPANNUKAKKU (4-6 henkilölle)

2 dl vettä
2 dl puuroriisiä
1 l täysmaitoa
2 kananmunaa
1 dl sokeria
1,5 dl vehnäjauhoja
0,5 tl suolaa
1 rkl kardemummaa

Paistaminen: 200 astetta, 45-60 minuuttia

Valmista ensin riisipuuro (laita viimeistään tässä kohtaa myös luumut likoamaan veteen, ks. alas). Laita vesi kattilaan ja kiehauta. Lisää riisi ja anna kiehua, kunnes vesi on imeytynyt. Lisää maito ja keitä miedolla lämmöllä kannen alla välillä sekoittaen noin 30-40 minuuttia. Älä keitä puurosta liian paksua, mutta se ei myöskään saa olla liian juoksevaa! Jäähdytä puuroa esimerkiksi pitämällä kattilaa kylmässä vedessä samalla puuroa sekoittaen.

Riko kananmunat isoon kulhoon ja lisää sokeri. Vatkaa käsin vähän aikaa kevyeksi vaahdoksi. Lisää hieman jäähtynyt puuro joukkoon ja sekoita.

Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää puuroseoksen joukkoon.

Kaada taikina leivinpaperoituun uunivuokaan (n. 30 cm x 25 cm). Paista uunissa 45-60 minuuttia, kunnes pannukakku on hyytynyt ja pinta saanut hieman väriä. Valmista paistamisen aikana luumukiisseli. Huom! Paistoaika riippuu riisipuuron paksuudesta!

Anna jäähtyä hieman ja tarjoa kermavaahdon ja luumukiisselin kera.


Eckerö.


LUUMUKIISSELI (n. 4-6 annosta)

5 dl vettä
15 kuivattua luumua
1 kanelitanko
0,5 dl sokeria
1 rkl maissitärkkelystä

Laita luumut likoamaan pariksi tunniksi 5 dl vettä.

Kaada luumut ja liotusvesikattilaan, lisää sokeri ja kanelitanko. Kuumenna seos kiehuvaksi ja anna kiehua noin 10 minuutin ajan.

Sekoita 1 rkl maissitärkkelystä pieneen määrään kylmää vettä ja kaada luumukiisselin joukkoon. Keitä vielä koko ajan sekoittaen noin 2-3 minuutin ajan. Nosta kiisseli liedeltä ja anna jäähtyä.