maanantai 25. heinäkuuta 2011

Kuha-pekonirullat ja grillijuurekset yrttivoilla

Kuumuus tuntuu kyllä aiheuttavan hieman laiskanpuoleista toimintaa, mutta tässä nyt vihdoinkin Rauma-kertomuksessa hehkutettuja grilliruokaohjeita. Kuumuus saa myös aikaan näköjään vähäsanaisuutta (kerrankin). Ohjeet on sovellettu jostain muutaman vuoden takaisesta Glorian ruoka & viini -numerosta.




KUHA-PEKONIRULLAT (8 kpl)

4 isoa kuhafilettä
suolaa
pippuria
kourallinen silputtua tuoretta timjamia (tai muuta yrttiä)
8 siivua pekonia
(grillivartaita)


(Laita puiset grillivartaat veteen likoamaan hyvissä ajoin ennen grillausta)

Jaa isot kuhafileet pitkittäin kahteen osaan. Suolaa ja pippuroi fileet kevyesti sekä pyörittele yrttisilpussa.

Rullaa fileet ja kääri yksi pekonisiivu tiukasti jokaisen rullan ympärille. Kiinnitä rullat grillitikuilla.

Paista grillissä molemmin puolin muutaman minuutin ajan, kunnes pekoni on rapeaa kala on myös sisältä kypsää. (Rullia kannattaa grillata päistä, jotka eivät ole kääritty pekoniin.)

Kuhan voi korvata myös esimerkiksi siialla.


GRILLIJUUREKSET JA YRTTIVOI

Yrttivoi (noin 4-6 annosta)
100 g meijerivoita
1 dl parmesanraastetta
1 silputtu valkosipulinkynsi
0,5 dl silputtua tuoretta basilikaa
suolaa
pippuria
1 tl hunajaa

Notkista voi haarukalla ja sekoita muut ainekset joukkoon. Kääri maustevoi tuorekelmuun ja muotoile tangoksi. Anna jähmettyä jääkaapissa muutaman tunnin ajan.


Grillijuurekset (noin 4 annosta)
n. 800g - 1 kg uusia perunoita ja/tai punajuuria
oliiviöljyä
suolaa
pippuria

Pese juurekset huolellisesti ja pilko tasakokoisiksi paloiksi ja kaada kulhoon. Kaada joukkoon loraus oliiviöljyä ja lisää hieman suolaa ja pippuria. Sekoita kunnolla.

Laita kaikki juurekset folioon ja kääri nyytiksi.

Kypsennä grillissä noin 30 minuuttia. 

Tarjoile lämpiminä ja viipaloi päälle jähmettynyttä yrttivoita. 



Loppuun vielä tunnelmointia...;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti