sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Jauhelihalla täytetyt paprikat


Eräänä iltana tein tällaista peruspöperöä ja nopeaa iltapalaa, kun paprikatkin olivat kaupassa todella edullisia. Valitettavasti kaikista laadukkaimmat yksilöt olivat kuitenkin jo kadonneet. Tällä ohjeella tulee täytettä noin kahteen isoon paprikaan, joten siis tuplaamalla riittää neljään. Ohje on alunperin jostain vuosien takaisesta ruokalehtisestä, mutta on matkan varrella jonkin verran muuttunutkin. Varmasti muuten muunkin makuiset tuorejuustot kuin tacomaustettu sopivat tähän, joten rohkeasti kokeilemaan! Täytettä kannattaa muutenkin hieman maistella ennen paprikoiden täyttämistä, jotta mausteita on varmasti tarpeeksi. Täytettä voi myös tehdä valmiiksi isommankin satsin, pakastaa osan ja käyttää sitten, kun haluaa.

Olen nyt kuukauden kesälomalla, joten toivottavasti ehdin myös kokkailemaan vähän enemmän ainaisen leipomisen sijaan!:) 


TÄYTETYT PAPRIKAT (2 kpl)

2 paprikaa
0,5 dl keittämätöntä tummaa riisiä
1/3 kasvisliemikuutio
öljyä
200 g jauhelihaa
3 rkl hienonnettua tuoretta persiljaa
1 pieni sipuli silputtuna
1 valkosipulinkynsi silputtuna
1 prk tomaattipyrettä
ripaus suolaa
mustapippuria
0,5 tl paprikajauhetta
100 g tacomaustettua tuorejuustoa (sama määrä riittää myös tuplamäärään)
1 dl juustoraastetta (esim. Emmental)

Paistaminen: 200 astetta, noin 45 minuuttia

Keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaan. Laita keitinveden mukaan halutessasi 1/3 kasvisliemikuutiosta. Kuumenna öljy pannulla ja kuullota siinä hetki sipuleita. Lisää liha ja paista se kypsäksi. Siirrä sivuun jäähtymään.

Sekoita kaikki täytteen ainekset keskenään isossa kulhossa (tarkista maku!). Pese paprikat ja poista kansi. Koverra sisältä pois siemenet ja vaaleat osat ja täytä paprikat.

Paista uunivuoassa 200-asteisessa uunissa noin 45 minuuttia. Tarjoa hieman jäähtyneenä esimerkiksi vihersalaatin kanssa. 

torstai 28. heinäkuuta 2011

Mansikkainen britakakku


Olimme viikonloppuna koko perheen voimin kesämökillä, ja isäni edellisviikkoisten syntymäpäivien kunniaksi leivoimme mansikkaista britakakkua, joka onnistuu helposti mökkioloissakin. Oli kyllä erityisen makoisaa! Britahan on siitä kiva, että siihen käy sesongin mukaan melkein mitkä marjat tahansa ja miksei hedelmätkin. Täytyy vielä mainita, että äitini raparperibrita on kyllä yliveto. Pitääkin ehkä udella resepti ensi kevääksi (?)...

(Pahoittelen muuten mökkiolojen aiheuttamaa pokkarilla otettuja kuvia sekä erittäin rumaa tarjoiluastiaa...)



MANSIKKABRITAKAKKU

Pohja
150 g voita
1,5 dl sokeria
4 keltuaista
2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1,5 dl maitoa

Marenki
4 valkuaista
2 dl sokeria


Lisäksi päälle
mantelilastuja


Täyte
150 g crème fraîche
2 dl kuohukerma
0,4 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
0,5-1 litraa mansikoita (tai muuta marjoja tai hedelmiä)


Paistaminen: 175 astetta, noin 25 minuuttia

Vatka voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää keltuaiset joukkoon yksitellen vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vuorotellen maidon kanssa taikinaan huolellisesti sekoittaen.

Vatkaa valkuaiset vaahdoksi ja lisää sokeri vaahtoon vähitelleen huolellisesti vatkaten. Jatka vatkaamista, kunnes vaahto on kovaa.


Levitä taikina leivinpaperoidulle uunipellille. Levitä valkuaisvaahto päälle. Ripottele päälle vielä mantelilastuja, jos haluat. Paista 175 asteessa noin 20-25 minuuttia, kunnes pinta on saanut väriä.


Anna pohjan jäähtyä kunnolla.


Tee täyte vispaamalla kerma vaahdoksi. Lisää crème fraîche ja sokerit ja sekoita huolellisesti.


Perkaa ja viipaloi mansikat. Jätä muutama kokonainen mansikka päälle koristeeksi, jos haluat.


Leikkaa jäähtynyt pohja kahteen osaan. Nosta toinen puolikas tarjoiluastialle ja levitä päälle täyte ja mansikkaviipaleet. Nosta päälle toinen puolikas. Koristele vielä mansikoilla.

tiistai 26. heinäkuuta 2011

Mansikka-vuohenjuustosalaatti


Monissa paikoissa on viime aikoina vilahdellut mansikan ja vuohenjuuston yhdistelmiä. Pitipä siis itsekin kokeilla! Toimii kyllä mielestäni erittäin hyvin varsinkin, kun salaatin kanssa nauttii laadukasta balsamicoa (joka kuvasta tietenkin vielä puuttuu).


Vielä olisi tämän reseptin jälkeen yksi mansikkainen britakakku tulossa. Yritän saada sen julkaistua mahdollisimman pian, jotta mansikkasesonki ei ehdi menemään täysin ohi.

Toivottavasti siis vielä joku ehtii tätäkin mansikkasalaattia kokeilemaan!


MANSIKKA-VUOHENJUUSTOSALAATTI (noin 3-4 annosta)
0,5 ruukkusalaatti
0,5 ruukkua villirucolaa
0,5 litraa mansikoita
100-200 g vuohenjuustoa
1 dl pähkinöitä (esim. cashew, saksanpähkinä)
2 siivua paahtoleipää
1 valkosipulinkynsi
öljyä

Lisäksi
balsamicoa


Pese salaatit ja revi ne sopivankokoisiksi paloiksi. Perkaa ja puolita mansikat. Leikkaa vuohenjuustopötköstä noin 1 cm:n paksuisia siivuja.

Poista paahtoleivistä kuori ja leikkaa kuutioksi. Silppua valkosipuli hienoksi ja laita paistinpannuun kuumenemaan oliiviöljyn kanssa. Paista paahtoleipäkuutiot öljyssä rapeiksi. Anna hieman jäähtyä.

Sekoita kaikki salaatin ainekset keskenään kulhossa. Lisää balsamicoa maun mukaan. Lisää krutongit salaatin päälle vasta juuri ennen tarjoilua, jotta ne eivät ehdi vettyä.

maanantai 25. heinäkuuta 2011

Kuha-pekonirullat ja grillijuurekset yrttivoilla

Kuumuus tuntuu kyllä aiheuttavan hieman laiskanpuoleista toimintaa, mutta tässä nyt vihdoinkin Rauma-kertomuksessa hehkutettuja grilliruokaohjeita. Kuumuus saa myös aikaan näköjään vähäsanaisuutta (kerrankin). Ohjeet on sovellettu jostain muutaman vuoden takaisesta Glorian ruoka & viini -numerosta.




KUHA-PEKONIRULLAT (8 kpl)

4 isoa kuhafilettä
suolaa
pippuria
kourallinen silputtua tuoretta timjamia (tai muuta yrttiä)
8 siivua pekonia
(grillivartaita)


(Laita puiset grillivartaat veteen likoamaan hyvissä ajoin ennen grillausta)

Jaa isot kuhafileet pitkittäin kahteen osaan. Suolaa ja pippuroi fileet kevyesti sekä pyörittele yrttisilpussa.

Rullaa fileet ja kääri yksi pekonisiivu tiukasti jokaisen rullan ympärille. Kiinnitä rullat grillitikuilla.

Paista grillissä molemmin puolin muutaman minuutin ajan, kunnes pekoni on rapeaa kala on myös sisältä kypsää. (Rullia kannattaa grillata päistä, jotka eivät ole kääritty pekoniin.)

Kuhan voi korvata myös esimerkiksi siialla.


GRILLIJUUREKSET JA YRTTIVOI

Yrttivoi (noin 4-6 annosta)
100 g meijerivoita
1 dl parmesanraastetta
1 silputtu valkosipulinkynsi
0,5 dl silputtua tuoretta basilikaa
suolaa
pippuria
1 tl hunajaa

Notkista voi haarukalla ja sekoita muut ainekset joukkoon. Kääri maustevoi tuorekelmuun ja muotoile tangoksi. Anna jähmettyä jääkaapissa muutaman tunnin ajan.


Grillijuurekset (noin 4 annosta)
n. 800g - 1 kg uusia perunoita ja/tai punajuuria
oliiviöljyä
suolaa
pippuria

Pese juurekset huolellisesti ja pilko tasakokoisiksi paloiksi ja kaada kulhoon. Kaada joukkoon loraus oliiviöljyä ja lisää hieman suolaa ja pippuria. Sekoita kunnolla.

Laita kaikki juurekset folioon ja kääri nyytiksi.

Kypsennä grillissä noin 30 minuuttia. 

Tarjoile lämpiminä ja viipaloi päälle jähmettynyttä yrttivoita. 



Loppuun vielä tunnelmointia...;)

perjantai 22. heinäkuuta 2011

Säilyketonnikalapihvit




Otsikko ei ehkä kuulosta maailman houkuttelevimmalta, mutta siis nämä olivat aivan mahtavia ottaen huomioon, että pääraaka-aine on ihanaakin ihanampi purkkitonnikala. Törmäsin kyseiseen reseptiin täällä, ja olikin onnistuttu markkinoimaan hienosti, kun päätin heti kokeilla reseptiä. Etsinkin sillä kertaa jotain helppoa ja nopeaa reseptiä, koska silloin harvoin, kun teen eväitä töihin, niin en jaksa tehdä mitään kovin monimutkaista, koska mikro yleensä pilaa aina kaikki hienot maut ja koostumukset. Nämä pihvit toimivat vielä mikronkin jälkeen ja myös tällainen melko vannoutunut purkkitonnikalan vihaaja mieltyi näihin. Nämä maistuvat varmasti myös perheen pienimmille, kun eivät sisällä mitään erikoisia makuja. Itse nautin nämä pelkän vihersalaatin kanssa, mutta toisen tarjoiluehdotuksen löytää ylläolevasta linkistä.

Puolitin alkuperäisen reseptin ja hieman myös sovelsin korppujauhojen osalta. Paistoin pihvit valurautaisella lettupannulla öljyssä, kun se tuntui järkevimmältä vaihtoehdolta (sen takia lettumainen ulkonäkö). Varmasti myös tavallisella pannulla toimii, vaikka taikina onkin vähän lötköä.


SÄILYKETONNIKALAPIHVIT (12 kpl)
3 pientä purkkia tonnikalaa öljyssä (esim. Rainbow)
2 kananmunaa
0,5 dl grahamjauhoja
1 dl ruokakermaa
0,5 tl suolaa
mustapippuria
0,75 dl emmentalraastetta

Valuta tonnikaloista öljy ja hienonna kulhossa haarukalla. Lisää loput aineet, sekoita huolellisesti ja anna jauhojen turvota noin 10-15 minuuttia. Paista lettupannulla (tai muotoile ensin pihveiksi ja paista tavallisella pannulla) pari minuuttia molemmin puolin.

keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

Uusi lyömätön cookie-/keksiresepti hakusessa osa I: Mustikka-valkosuklaakeksit

Olimme tosiaan viime viikonloppuna Raumalla siskoni perheen luona, ja minulla on ollut tapana viedä usein osana tuliaisia näitä suklaakeksejä. Koska siskoni on kuitenkin blogini myötä saanut tämän hehkuttamansa reseptin käsiinsä, niin oli aika etsiä uusi keksi-/cookieresepti.





Mielessäni kummittelivat vieläkin Walkersin valkosuklaa-vadelmakeksit, niin alunperin oli tarkoitus lähteä tekemään jotain vastaavanlaista. Supermarketin puutteiden takia päädyin kuitenkin ostamaan kuivattuja mustikoita vadelmien sijaan, joten näistä tuli sitten mustikka-valkosuklaakeksejä. Toki pakastettujakin marjoja olisi voinut käyttää, mutta tällä kertaa en halunnut vaivata päätäni marjojen hajoamisella taikinaan ja sen seurauksena ikävästi värjäytyneellä taikinalla. Toki jäiset marjat voisi painella keksikökkäreiden päälle ennen paistamista. Täytyykin siis jättää harkintaan.

Tällä ohjeella tulee erittäin hyviä, joskaan ei omaan makuuni aivan täydellisiä keksejä. Siskoni näitä kyllä hehkutti auliisti, joten kannattaa laittaa resepti kokeiluun. Kummipoikani tosin luuli kuivattuja mustikoita ilmeisesti roskiksi, koska nyppi ne pois eikä uskonut niiden olevan mustikoita..

Pelkkä fariinisokeri muuten antaa näille kekseille mielestäni ihanan toffeisen maun. Lisähuomautuksena vielä, että seuraavana päivänä keksit maistuvat mielestäni paremmilta!
 

MUSTIKKA-VALKOSUKLAAKEKSIT (n. 36 kpl)

250 g voita
2,5 dl fariinisokeria
2 tl vaniljasokeria
1 kananmuna
1 tl suolaa
2 tl leivinjauhetta
5 dl vehnäjauhoja
200 g valkosuklaata
1 pussi kuivattuja mustikoita

Paistaminen: 200 astettta, noin 10 minuuttia
Vatkaa rasva ja sokerit kuohkeaksi vaahdoksi. Vatkaa joukkoon kananmuna. Sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita taikinan joukkoon huolellisesti. Rouhi suklaa ja lisää taikinaan mustikoiden kanssa. Pyörittelel taikinasta noin lihapullan kokoisia palloja ja nosta leivinpaperille. Paista 200-asteisessa uunissa noin 10-12 minuuttia. Tässä vaiheessa cookiet näyttävät vielä melko raaoilta, mutta anna niiden jäähtyä rauhassa ennen siirtämistä, jolloin ne jähmettyvät.

sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Viikonloppureissu Raumalle

Olimme nyt viikonloppuna siskoni perheen luona Raumalla nauttimassa kauniista kesäviikonlopusta. Ohjelmaan mahtui paljon tapahtumaa ja ennen kaikkea hyvää ruokaa ja seuraa. Siskoni kanssa kokeilemme aina ennakkoluulottomasti uusia reseptejä, ja niin tuli tehtyä tälläkin kertaa.

Lauantaina meitä odotti lounas, jolla nautittiin kahta erilaista ruokapuoti Lumosta ostettua makkaraa, couscous-salaattia sekä tsatsikia.




Iltapäiväohjelmaan kuului jälkiruokakahvit ja -jäätelöt Café Salin terassilla, puistossa juoksentelua sekä maisemien ihmettelemistä Kiikartornista.




Illalla nautimme ensin saunan yhteydessä aperitiivitikkuja ja lopulta ruokailimme viimeisten auringonsäteiden valossa kauniin kattauksen keskellä.




Ruuaksi syötiin grillissä kypsytettyjä punajuuria ja uusia perunoita itsetehdyn maustevoin kera sekä pekoni-kuhanyyttejä. Ruuat huuhdottiin alas asiaankuuluvien juomien kera.



Siskon miehen kotikaupungista (tai tarkemmin läheisestä kylästä) tuotu samppanja oli erityisen makoisaa.


Jälkiruoaksi söimme tietysti taas jäätelöä sekä tuliaisiksi tuomiamme valkosuklaa-mustikkakeksejä.



Mutta kuitenkin ennen jälkiruokaa söimme ranskalaiseen tapaan juustoja sekä myös herkullista vuohenjuusto-rosépippuritahnaa.



Sunnuntaina tutustuimme Raumaan vielä polkupyörillä kierrellen. Välipalaksi kävimme nauttimassa Kontion leipomon kesäkahvilassa vaniljamunkkeja. (Edit 13.10.2011: vaniljamunkkeja saa kuulemma vain kesäisin, koska on sesonkituote.)



Eksyimme myös naisten pesäpallopeliin, jossa pelasi sopivasti vielä Manse PP.



Lounaan jälkeen matkamme suuntasikin jo takaisin kohti Tamperetta. Herkullisia kreikkalaishenkisiä karitsanjauhelihapihvejä ei valitettavasti tullutkaan enää ikuistettua.

Laitan tässäkin postauksessa vilahtaneiden ruokien ohjeita tulemaan vielä tällä viikolla. Käykää myös tutustumassa Nooran Rauma-vinkkeihin täällä. Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

Kiitokset vielä isäntäperheelle!







torstai 14. heinäkuuta 2011

Mustikkapiirakka maustettuna limellä





Olimme viikonloppuna poikaystäväni vanhempien mökillä, ja siellä kasvoi mukavasti jo kypsää mustikkaa kesämökin edessä. Piti tietenkin siitä sitten poimia ainekset kesän ensimmäiseen mustikkapiirakkaan.

Kermaviiliin tehty mustikkapiirakka on jo pienenä ollut suurta herkkuani, ja tietysti oman äidin tekemä piirakka maistuu aina parhaalta. Pienenä makoisimpia kohtia mielestäni olivat ne valkoiset, joissa täytteeseen ei ollut sotkeutunut yhtään mustikkaa. Nyttemmin kyllä arvostan niitä mustikkaisia kohtia myös...;)

Olen muuten huomannut, että ihmiset jakautuvat mustikkapiirakoiden suhteen kahteen ryhmään: kermaviilipiirakoihin ja pullapohjaisiin piirakoihin. Itse siis kuulun ensimmäiseen ryhmään, mutta siitä huolimatta tähän piirakkaan en kermaviiliä laittanut, vaan hieman tuhdimpaa täytettä, jota on raikastettu limenmehulla. Toivottavasti tällä piirakalla saa käännytettyä myös pullapohjaisen mustikkapiirakan ystäviä!


MUSTIKKA-GRAHAMPIIRAKKA LIMELLÄ
Pohja
100 g voita
1,5 dl grahamjauhoja
1 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
1 kananmuna
1 tl leivinjauhetta

Täyte
3-4 dl mustikoita (tuoreita tai pakastettuja)
250 g maitorahkaa
150 g crème fraîchea
1 kananmuna
0,5 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
0,5 limen mehu

Paistaminen: 200 astetta, noin 30 minuuttia

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Valmista pohja ensin sekoittamalla kaikki täytteen ainekset kananmunaa lukuunottamatta yleiskoneessa. Lisää kananmuna ja sekoita taikinaa koneessa, kunnes siitä muodostuu pallo. Vaihtoehtoisesti nypi keskenään sekoitetut kuiva-aineet huoneenlämpöiseen voihin ja sekoita viimeisenä joukkoon kananmuna voimakkaasti vatkaten. Laita taikina kelmuun ja jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi.
Sekoita täytteen aineet keskenään mustikoita lukuunottamatta.
Voitele piirakka vuoka ja painele taikina siihen tasaisesti. Levitä mustikat pohjalle ja kaada päälle täyte.
Paista 200-asteisessa uunissa noin 30 minuutin ajan, kunnes täyte näyttää hyytyneeltä ja on saanut hieman väriä.

maanantai 11. heinäkuuta 2011

Schwarzwaldin kirsikkakakku eli Schwarzwälder Kirschtorte


Kuten olen jo monta viikkoa luvannut, niin tässä nyt on vihdoinkin ohje Schwarzwaldin kirsikkakakulle. Kakku on tehty Maailman ihanimmat leivonnaiset -kirjan ohjeella. Kannattaakin  tarttua tuumasta toimeen, kun toreilta vielä saa tuoreita kirsikoita!




Kakkuhan perinteisesti kostutetaan kirsikkaviinalla eli Kirschwasserilla. Koska kyseistä kirsikkaviinaa ei taida saada Suomen Alkoista, niin saksalainen työkaverini toi sitä minulle ystävällisesti omista varastoistaan. Luin myös jostain, että Schwarzwaldin kakkua ei saa kutsua Schwarzwaldin kakuksi, mikäli kostuttamiseen on käytetty jotain muuta nestettä. Saksalaisen lähteeni mukaan Kirscwasseria käytetään myös kakun kostuttamisen lisäksi sveitsiläisessä juustofonduessa. Kirschwasserin voi kuulemma laittaa fonduepataan maustamaan juustoa tai toinen tapa on kastaa leipäpala kirsikkaviinaan ennen juustoon kastamista, jolloin alkoholin maku on tietysti voimakkaampi.

Itse Kirschwasser
Kakku oli ihanan makoisaa ja suklaista! Kehotan ehdottomasti testaamaan vielä tänä kesänä kun voi!




SCHWARZWALDIN KIRSIKKAKAKKU

Kakkupohja
200 g voita
2 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
4 kananmunaa
4 dl vehnäjauhoja
1,5 dl kaakaojauhetta
1 dl mantelijauhetta
0,5 dl perunajauhoa
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 dl maitoa

Paistaminen: 175 astetta, 1 tunti

Täyte ja kuorrutus
4 dl kuohukermaa
200 g crème fraîchea
0,75 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
500 g tuoreita kirsikoita
1,5 dl kirsikkahilloa (käytin jotain marketin ranskalaista hilloa)

Kostutus
0,5 dl kirsikkaviinaa
0,5 dl vettä
2 tl sokeria

Koristelu
tummaa suklaarouhetta
tuoreita kokonaisia kirsikoita


Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokerit vaahdoksi. Lisää kananmunat yksitellen vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita taikinaan vuorotellen maidon kanssa.

Paista taikinaa voidellussa ja jauhotetussa kakkuvuoassa (n. 24 cm halkaisija) noin 1 tunnin ajan. Testaa kypsyys hammastikulla! Jäähdytä kakkupohja täysin, ja jaa se kolmeen osaan. Paista pohja mielellään jo edellisenä päivänä.

Vatkaa täytettä ja kuorrutusta varten kerma napakaksi vaahdoksi ja sekoita siihen kerma ja sokerit. Säästä osa kirsikoista koristeeksi ja poista lopuista kivet ja paloittele ne.

Kostuta kakkulevyt laimennetulla kirsikkaviinilla. Säästä noin kolmasosa kermaseoksesta kuorrutukseksi. Levitä kerroksiin hilloa, kermatäytettä ja kirsikkapaloja ja kokoa kakku esimerkiksi irtopohjavuokaan.

Anna kakun maustua mielellään yön yli tai vähintään muutaman tunnin ajan. Levitä kakun pintaan ennen tarjoilua kermaseosta ja koristele suklaarouheella ja kirsikoilla.

Huom! Kirsikkaviinan voit korvata esimerkiksi kirsikkaliköörillä tai käyttää pelkästään voimakkaanmakuista marjamehua. Jätä tällöin sokeri pois kostukkeesta.






perjantai 8. heinäkuuta 2011

Karppaajan "pizzaa" ja itsetehty tomaattikastike pizzalle






"Pizzaa" sen takia, että en nyt kovin herkästi miellä tätä pizzaksi, koska pohja nyt on mitä on ja täytteitäkin tuli laitettua normaalia enemmän (kinkkua, fetaa, ananasta, punasipulia, tonnikalaa). Oma suosikkini on sellainen pizza, jossa on niukalti täytteitä mutta paljon makua, kuten esimerkiksi täällä. Hedelmilläkään pizzaa ei sovi pilata, joten mikä sitten meni vikaan tällä kertaa?;) 

Syy on siinä, että ystäväni on aloittanut karppauksen, ja toivoi, että seuraavan kerran kun näemme, niin vien jotain uuteen ruokavalioon/elämäntapaan sopivaa suolaista leivonnaista. Mielikuvitukseni ei riittänyt kovin pitkälle, joten tyydyin karppauspizzaan, sillä olen pohjan ohjeen nähnyt vilahtelevan monessakin blogissa. Karppauksesta itsestään minulla olisi muutamakin valittu sana sanottavana, sillä biokemiaa pääaineena opiskelleena, karppaus herättää itsessäni hyvinkin ristiriitaisia tunteita. Mutta eipä mennä siihen tällä kertaa. Tärkeintähän tietenkin on, että noudattaa sellaista ruokavaliota, joka sopii omalle keholle ja aineenvaihdunnalle.

Ei kuitenkaan kannata suhtautua karppaajan pizzapohjaan epäluuloisesti! Vaikka pizzapohja onkin vähähiilihydraattinen, niin se ei missään tapauksessa ole mauton! Johtunee mahdollisesti esimerkiksi juuston määrästä... Koostumus on tietysti erilainen kuin normaalissa pizzapohjassa, joten suosittelenkin leikkaamaan melko pieniä paloja ja antamaan myös pizzzan jäähtyä kunnolla, jotta täytteitä ja pohjaa ei tarvitse sitten kaapia erikseen uunipelliltä.

Jotta tässäkin postauksessa olisi jotain "aitoa", niin keittelin sentään tomaattikastikkeen itse. Oli kyllä hurjan hyvää! Suosittelen testaamaan!

Ensi kerralla on vihdoinkin luvassa sitä kauan lupaamaani Schwarzwaldin kakkua!



TOMAATTIKASTIKE 1 PIZZALLE
370 g tomaattimurskaa (Mutti)
1 rkl oliiviöljyä
2 murskattua valkosipulinkynttä
2 tl kuivattua basilikaa
suolaa
pippuria
2 rkl tomaattipyrettä (Mutti)


Laita kaikki ainekset tomaattipyrettä lukuunottamatta paistinpannuun ja hauduta noin 20 minuuttia, kunnes seos on sakeutunut. Lisää tomaattipyre ja anna kastikkeen hieman jäähtyä ennen käyttöä. Tarkista vielä maku.



KARPPAAJAN PIZZAPOHJA (pellillinen)

250 g maitorahkaa
150 g juustoraastetta (Emmental)
2 kananmunaa
4 rkl vehnälesettä
3 rkl ruisjauhoa
1 tl leivinjauhetta

Paistaminen: 200 astetta 15 minuttia + 15-20 minuuttia
 
Sekoita kaikki taikinan ainekset keskenään kulhossa. Levitä leivinpaperoidulle uunipellille ohueksi levyksi. Levittäminen onnistuu parhaiten esimerkiksi nuolijalla. Esipaista pohjaa 200 asteessa 15 minuuttia. Anna jäähtyä hieman ennen täytteiden lisäämistä. Paista täytteiden lisäämisen jälkeen vielä 15-20 minuuttia, kunnes täytteen juusto on sulanut ja näyttää kullanruskealta.

Kaurapuuron näköistä pizzapohjaa

Taikina levittyy helposti uunipellille

Esipaiston jälkeen ihanan juustoinen karppauspohja

maanantai 4. heinäkuuta 2011

Nopeaa pastasalaattia



Pahoittelen hidasta päivitystahtia, mutta loppuviikko meni ystävän polttareita valmistellessa ja juhliessa. Säät onneksi suosivat lauantaina ja päivä oli todella onnistunut. Olin vastuussa ruoanlaitosta ja kokkailin ruokaa yhteensä 10 hengelle. Valitettavasti kauheassa kiireessä en ehtinyt ottaa tuotoksista kuvia, joten tässä olisi tällä kertaa ohjetta eräänlaiselle pastasalaatille, joka on odottanut julkaisua jo muutamia viikkoja. Pastasalaatin ohjeitahan netti on pullollaan, mutta toivottavasti joku saa tästä jonkinlaista inspiraatiota. En laita mitään määriä tähän, koska niitä nyt en enää muista, joten soveltakaa oman mielenne mukaan. Kaikki salaatin ainekset eivät valitettavasti näy kuvassa ja parmesankin unohtui päältä.


PASTASALAATTI

ruukkusalaattia
kirsikkatomaatteja
hunajamelonia
kevätsipulia
keitettyä ja jäähdytettyä pastaa
paistettua broilerinfilettä jäähdytettynä ja leikattuna
vihreää pestoa
tuoreita parmesanlastuja
kuivaa paahtoleipää tai valmiita krutonkeja
(1 valkosipulinkynsi)
suolaa ja pippuria
oliiviöljyä


Paista broilerit pannulla kypsiksi ja mausta suolalla ja pippurilla. Anna jäähtyä ja leikkaa sopivankokoisiksi paloiksi. Keitä pasta ohjeen mukaan ja jäähdytä. Sekoita joukkoon vihreää pestoa. Pastan ei ole tarkoitus uida pestossa! Leikkaa kuivahtaneesta paahtoleivästä reunat pois ja paista ne öljyssä rapeiksi pannulla (voit lisätä öljyyn hienoksi pilkottua valkosipulia, jos haluat lisää makua). Pese ja pilko vihannekset ja sekoita kaikki ainekset kulhossa. Lisää päälle parmesanlastuja.