tiistai 20. joulukuuta 2011

Luumuinen täytekakku (eli prinsessan luumukakku)


Tässä olisi joulun alle yksi talvinen täytekakkuresepti. Kakun tein viime vuoden joulukuussa siskoni nuoremman pojan ristiäisiin. Ohjeen otin muistaakseni sen kuukauden Pirkasta Yhteishyvästä, ja muuttelin määriä hieman. Ristiäisissä teemana oli valkoinen, joten toteutin myös koristeena olleet tossut sokerimassasta väritoiveen mukaan. Ohjeet ja kaavat tossuihin löytyi Mansikkamäestä. Niiden tekeminen oli noilla ohjeilla ja kaavoilla yllättävän helppoa, vaikka en oikein mikään näpertelijä luonteeni puolesta olekaan. Toisen kengän joudun kyllä tekemään uusiksi, kun onnistuin liimaamaan sen pöytään kiinni ja sehän tietysti hajosi, kun yritin sitä irroittaa...:D Koristeena kakun reunalla on vielä Marianne-rakeita, jotka kokonsa puolesta (ei välttämättä niinkään makunsa) sopivat koristamaan kakun reunaa.

Alla vielä kuvaa lähes koko kattauksesta ja tarjoiluista. (Pahoittelen jälleen kuvien laatua, mutta silloin blogista ei ollut vielä tietoakaan, joten kuvat ovat myös sen näköisiä.)




PRINSESSAN LUUMUKAKKU

12 - 14 annosta

Pohja (Tee x2) 
4 kananmunaa
1,5 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
0,5 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl piparkakkumaustetta
(Tämä siis kaksi kertaa)

Täyte 5 liivatelehteä
4 dl kuohukermaa
2 prk (à 200 g) vaniljarahkaa
0,5 dl tomusokeria
3 rkl sitruunamehua
1 prk (300 g) luumumarmeladia

Kostutus
n. 1,5-2 dl omenamehua

Pinnalle
1 dl kuohukermaa (kannattaa muistaakseni varata hiukan enemmän)
2 pakettia (250 g) sokerimassaa
tomusokeria


Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita kuivat aineet ja siivilöi ja sekoita vaahtoon. Levitä taikina leivinpaperoidulle pellille ja paista 225-asteisesssa uunissa 7–8 minuuttia. Kumoa levy sokeroidulle leivinpaperille.

Valmista täyte. Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä 10 minuuttia. Vaahdota kerma. Sekoita rahka ja sokeri ja kermavaahto. Liuota liivatteet kiehuvaan mehuun ja valuta seos tasaisena nauhana kermaseokseen sekoittaen.

Leikkaa torttulevyistä yksi kulhon pohjan kokoinen pieni ympyrä. Leikkaa vielä 3 hieman isompaa ympyrää, joista isoin on kulhon yläreunaa hieman pienempi.

Vuoraa noin 3 litran vetoinen kulho kelmulla. Nosta pienin kakkulevy kulhon pohjalle ja kostuta omenamehulla. Levitä päälle marmeladia ja täytettä.

Toista vielä kaksi kertaa ja asettele päällimmäiseksi reunapaloista koottu pohja. Kostuta. Peitä kelmulla ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään neljä tuntia tai yön yli.

Kumoa kakku tarjoilualustalle. Vaahdota loppu kerma ja kuorruta kakun pinta ohuelti kermavaahdolla.

Kauli sokerikuorrute tomusokeroidulla pöydällä ohueksi levyksi. Nosta kaulimen avulla kakun päälle. Painele kuorrute kakun päälle ja tasoita taitokset reunoilta. Leikkaa ylimääräinen massa pois. Säilytä kakku ilman kupua jääkaapissa. Kermavaahto kannattaa laittaa sokerimassa alle vasta tarjoilupäivänä, että kosteus tuli kakusta läpi.

Tarkempia ohjeita kuorruttamiseen löytyy esimerkiksi Kinuskikissan sivuilta täältä.

maanantai 19. joulukuuta 2011

Jouluiset luumu-rahkapullat


Äkkiä vielä jouluisia päivityksiä pihalle nyt, kun kerta vielä ehtii. Näihin kivoihin rahkapulliin törmäsin Glorian ruoka&viini -lehden numerossa 8/2011. Nämä toivat mukavaa vaihtelua perinteisille pullille ja miksei myös joulutortuille. Pullataikinan tein omalla ohjeellani ja teinpä vielä lehden ehdottaman 3 dl:n taikinaan sijaan puolen litran taikinan. Sama määrä täytettä riitti kuitenkin oikein hyvin, kun nämä pullat tuppaavat olemaan hieman tuhteja tapauksia.

Jouluksi olisikin tarkoitus tehdä monenlaista ruokaa ja leivonnaista. Yritämme tänä vuonna hieman välttää joitakin kaikista perinteisemmistä jouluruoista, ja sen sijaan tarkoitus olisi tehdä mahdollisesti mm. tarte tatin tomaateista, savulohipiirakka, inkiväärijuustokakku sekä uunibataatteja tai -perunoita eri täytteillä. Äiti vielä lupaili tehdä suolaisia tuulihattuja. Katsotaan sitten joulun jälkeen, mitä kaikkea jaksan kuvailla blogiin asti, kun näin vuoden pimeimpänä aikana kuvausinspiraatio on kaikkea muuta kuin korkealla.


LUUMU-RAHKAPULLAT (noin 24-30 pullaa)


Täyte
400 g vaniljalla maustettua rahkaa (Valio)
0,5 appelsiinin raastettu kuori
300 g paistonkestävää luumuhilloa (torttuhillo)

Paistaminen: 225 astetta, 10-15 minuuttia

Tee pullataikina linkin ohjeen mukaan ja kohota taikinaa noin puoli tuntia, kunnes se on kaksinkertainen. Kumoa taikina jauhotetulle pöydälle ja vaivaa ilmakuplat pois. Jaa taikina sopivankokoisiin paloihin (noin 24-30 palaa) ja pyörittele pulliksi. Nosta pullat uunipellille leivinpaperin päälle kohoamaan. Kohota peitettynä noin puoli tuntia.

Valmista täyte sekoittamalla vaniljarahka ja appelsiinikuori sekaisin. Pese appelsiini huolellisesti ennen kuoren raastamista!

Paina kohonneisiin pulliin juomalasin pohjalla syvät kuopat. Voitele kananmunalla. Annostele kuoppiin pohjalle noin ruokalusikallinen rahkaseosta ja päälle noin teelusikka luumumarmeladia.

Paista pullia uunin keskitasossa noin 10-15 minuuttia 225 asteessa, kunnes pullat ovat kauniin ruskeita.

maanantai 12. joulukuuta 2011

Itsenäisyyspäivän perunagratiini (eli kermaperunat)



Jatkoimme alkupalasalaatin jälkeen itsenäisyyspäivänä pihvin kimppuun pitkästä aikaa ja lisukkeena söimme erinomaisen maukkaita perunoita. Tuntuu ehkä hieman hölmöltä jakaa täällä perunagratiinin eli ihan siis niiden "tavallisten" kermaperunoiden ohjetta, mutta kun tämä oli vain jotenkin niin hyvää. Ehkä se johtui siitä, että yleensä en laita sekaan voita tai salviaa. Suosittelen kokeilemaan. Pihviä koristi muuten myös itsetehty maustevoi.



PERUNAGRATIINI (noin 4 annosta)
noin 600 g jauhoisia perunoita
1 dl kermaa
1,5 dl maitoa
n. 1 rkl voita
suolaa
pippuria
kuivattua salviaa
1,5 dl raastettua Emmentalia

Paistaminen: 180 astetta, noin 50-60 minuuttia

Pese ja kuori perunat sekä viipaloi ne ohuiksi viipaleiksi. Sekoita kerma ja maito.

Laita perunaviipaleet kerroksittain vuokaan, ja ripottele kerrosten väliin suolaa, vastajauhetta pippuria ja kuivattua salviaa. Kaada lopuksi päälle kermaseos. Ripottele pinnalle juustoraastetta ja voinokareita.

Paista 180-asteisessa uunissa, kunnes perunat ovat kypsiä ja pinta on saanut kauniin värin. 

perjantai 9. joulukuuta 2011

Erilainen tomaatti-mozzarellasalaatti


Täällä ruudun toisella puolella on eräs huonosta omatunnosta kärsivä bloggaaja, joka ei ole jaksanut latailla kuvia koneelle, että olisi voinut tehdä joitain päivityksiäkin. Nyt on sentään ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa tiedossa täysin vapaa viikonloppu, joten toivottavasti ehdin kirjoitella juttuja varastoonkin hieman...:)

Itsenäisyyspäivää vietimme rauhallisesti kotioloissa nauttien hyvästä ruoasta ja tietysti myös hieman linnan juhlista. Alkupalaksi tein omaa suosikkisalaattiani -eräänlaista muunnelmaa perinteisestä tomaatti-mozzarellasalaatista. Tämä salaatti käy mielestäni kauniisti aseteltuna alkupalasta mutta myös pääruoan lisukesalaatista. Unohdin ostaa kaupasta "erikoissalaatteja" tätä varten, joten lautasella on ihan perinteistä ruukkusalaattia. Parhaiten tähän sopii mielestäni esim. tammenlehtisalaatin ja romaine-salaatin sekoitus. Salaattiin tuleva tomaattitahna muistuttaa hieman punaista pestoa, mutta on mielestäni paljon parempaa. Meille jäi tahnaa ja mozzarellaa hieman ylikin vielä, joten keittelin seuraavana päivänä niiden seuraksi pastaa. Siitäkin sekoituksesta tuli erinomaisen makuista!


TOMAATTI-MOZZARELLASALAATTI (noin 4 annosta)

1 prk (noin 140 g) aurinkokuivattuja tomaatteja öljyssä sekä pullossa oleva öljy
1 ruukku tuoretta basilikaa
1 rkl kapriksia vedellä huuhdeltuna
1 rkl balsamiviinietikkaa
1 valkosipulinkynsi
oliiviöljyä
pippuria
erilaisia salaatinlehtiä noin 100-200 g
1 pussi mozzarellahelmiä, minimozzarelloja tai pallomozzarellaa pieninä paloina

Soseuta aurinkokuivatut tomaatit, basilika, kaprikset, viinietikka, valkosipuli ja 1,5 dl aurinkokuivattujen tomaattien öljyä sauvasekoittimella tai tehosekoittimella tahnaksi. Lisää vielä joukkoon oliiviöljyä, jos tahna on liian jämäkkää. Mausta pippurilla.

Huuhtele ja kuivaa salaatit ja asettele lautasille. Laita salaatin päälle juustonpalaset sekä tomaattitahnaa nokareina.