tiistai 20. marraskuuta 2012

Broilerilasagne


Tämä resepti on jostain syystä näköjään hautautunut arkiston pohjalle, ja kuvassa esiintyvästä valoilmiöstäkin päätellen kuva on otettu jo joskus kesällä. Minun on ollut tarkoitus julkaista tämä ohje jo pidemmän aikaa, koska tämä on yksi arkiruokasuosikeistani, mutta edellisen kerran kuvat katosivat muistikortilta ja nyt uudempi yritys on sitten vain unohtunut. Esikuva tälle lasagnelle on löytynyt jostain Pirkka- tai Yhteishyvä-lehtisestä, mutta tyypillisesti tuunamalla tästä on tullut entistäkin parempaa.

PESTO-BROILERILASAGNE (4-6 annosta)

öljyä
1 sipuli
n. 500-700 g broilerinfilettä
1 prk tomaattipyrettä
0,5 sitruunan mehu
4-5 tomaattia 
lasagnelevyjä
suolaa
mustapippuria

Pestokastike
3 rkl voita
0,75 dl vehnäjauhoja
1 prk punaista pestoa (190 g)
8 dl maitoa
1 prk aurinkokuivattu tomaatti -tuorejuustoa
vastajauhettua mustapippuria

Herkkuversioon päälle
2 pallomozzarellaa siivutettuna 

Paistaminen: 200 astetta, noin 45 minuuttia 

Pilko sipulit. Suikaloi broilerinfileet tasakokoisiksi siivuiksi, mikäli ostit kokonaisia fileitä.

Siivuta tomaatit ohuiksi.

Kuumenna öljy pannulla ja paista sipulit ja broilerisuikaleet. Lisää pannulle 1 purkki tomaattipyrettä ja puolikkaan sitruunan mehu. Mausta suolalla ja pippurilla. Siirrä sivuun odottamaan.

Valmista kastike. Sulata voi kattilassa ja lisää siihen jauhot. Älä ruskista! Lisää maito joukkoon aluksi vähitellen vispilällä tasaiseksi sekoittaen. Kuumenna välillä sekoittaen, kunnes kastike alkaa sakeutua. Lisää joukkoon tuorejuusto ja pesto sekä mustapippuri. Sekoita kunnes tuorejuusto on sulanut kastikkeeseen. Nosta pois liedeltä. 

Öljyä lasagnevuoan pohja. Nosta pohjalle pari kauhallista pestokastiketta ja muutamia tomaatinsiivuja. Laita päälle lasagnelevyjä. Lisää seuraavaksi taas kastiketta, tomaatinsiivuja sekä broileritäytettä. Jatka samanlaisten kerrosten kasaamista, mutta säästä lasagnen päälle pestokastiketta. Laita päällimmäiseksi lasagnelevyjä, pestokastiketta sekä loput tomaatinsiivuista. Mikäli haluat, laita päälle vielä mozzarellasiivuja.

Paista 200-asteisessa uunissa noin 45 minuuttia. Anna vetäytyä hieman ennen tarjoilua.  
 

torstai 15. marraskuuta 2012

Pingu-teemasynttärit

 
 
Vietimme tässä joitakin viikkoja sitten siskoni pojan syntymäpäiviä Pingu-teemalla. Pingu näkyi lähinnä koristelussa sekä tarjoilupöydän kattauksessa eikä niinkään esimerkiksi kakussa kuten viime tammikuun Salama-synttäreillä.
 
 
 
 
Tarjolla oli mm. mutakakkua, porkkanamuffinsseja, vaahtokarkkeja, juustoja, äitini tekemään patonkia ja täytettyjä lettuja sekä monenlaisia muita herkkuja. Ruoka maistui ja vieraa viihtyivät! Onneksi syntymäpäiviä ei kuitenkaan osu joka viikonlopulle...;)
 
 
 
 
 
 


tiistai 13. marraskuuta 2012

Appelsiiniset aprikoosi-suklaaherkut


 
Pikainen päivitys tiistai-iltaan, ettei päivitykset laahaa aivan mahdottomasti reaaliaikaa perässä. Pitäisi ilmeisesti lopettaa kutominen, että jäisi aikaa tähän bloggailuunkin. Näitä suklaisia herkkuja tein töihin syntymäpäivätarjottaviksi reilu kuukausi sitten, kun ei ollut liiaksi aikaa panostaa leivontaan. Nämä saa myös helposti gluteenittomiksi, kun korvaa kaurakeksit gluteenittomilla kaurakekseillä (kunhan kaura vain sopii kyseiselle keliaakikolle). Toiseksi tarjottavaksi tein omia ja nykyään myös monien muiden iki-suosikkeja karpalo-suklaakeksejä.
 
 
APPELSIINISET APRIKOOSI-SUKLAAPALLOT (Monelle herkkusuulle)
 
100 g kuivattuja pehmeitä aprikooseja
5 kaurakeksiä
0,5 appelsiiniä
0,75 dl kuohukermaa
100 g tummaa suklaata
100 g valkosuklaata
 
Kuorrutukseen
0,25 dl tummaa kaakaojauhetta
0,25 dl tomusokeria
 
Hienonna aprikoosit tehosekoittimessa tai pilko hienoksi. Murskaa kaurakeksit. Pese appelsiini huolellisesti ja raasta puolikkaan appelsiinin kuori. Sekoita ainekset keskenään kulhossa.
 
Kaada kerma ja palastellut suklaat kattilaan ja sulata suklaat kerman sekaan miedolla lämmöllä välillä sekoitellen. Kaada kulhoon muiden ainesten kanssa ja sekoita tasaiseksi massaksi.
 
Anna jähmettyä jääkaapissa muutaman tunnin ajan.
 
Ota lusikalla suklaamassasta nokareita ja pyörittele ne nopeasti palloiksi, ettei suklaa ehdi sulaa. Pyörittele kaakaojauheen ja tomusokerin seoksessa.
 
Nosta suklaapallot vielä jääkaappiin ennen tarjoilua.