keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Täytetyt pitaleivät



Tovi on taas vierähtänyt muiden harrastusten parissa, mutta nyt löytyi taas hetki bloggaamiselle. Näitä pitaleipiä olen tehnyt useamminkin, ja kyseessä on kyllä erittäin toimiva resepti. Reseptin olen napannut ruotsalaisesta kirjasta Soppor, bröd och röror, jota olen kehunut aiemmin jo täällä. Pitaleivät ovat siitä kivoja, että ovat helppotekoisia, taatusti herkullisia ja täytteitä voi vaihdella oman maun mukaan ihan niin kuin tortilloissakin. Tällä kertaa meillä oli täytteenä pannulla paistettua maustamatonta kanafilettä, avokadoa, punasipulia, salaattia, fetajuustoa ja itsetehtyä tsatsikia. Seuraavana päivänä viimeiset leivät täytettiin vielä muuten samoin, mutta kana ja feta korvattiin halloumilla -herkullista sekin!


PITALEIVÄT (8 kpl)

25 g hiivaa
5 dl vettä
1 rkl suolaa
2 rkl hunajaa
2 rkl oliiviöljyä
12-13 dl vehnäjauhoja

Murenna hiiva kädenlämpöiseen veteen ja sekoita, että hiiva liukenee. Lisää suola, hunaja ja oliiviöljy. (Käytännön vinkkinä kannattaa mitata ensin oliiviöljy ja sitten hunaja, koska tällöin hunaja irtoaa mittalusikasta helposti.)

Sekoita joukkoon lähes kaikki vehnäjauhot ja työstä taikina käsin tai koneella. Lisää loput jauhot tarvittaessa.

Anna kohota peitettynä lämpimässä paikassa noin tunnin ajan.

Lämmitä uuni 250 asteeseen.

Jaa kohonnut taikina jauhotetulla työtasolla 8 osaan. Muotoile palaset pyöreiksi palloiksi ja kauli pyöreiksi levyiksi (halkaisija noin 10 cm).

Paista leipiä uunissa noin 8 minuutin ajan. Anna jäähtyä liinan alla.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti