maanantai 21. marraskuuta 2011

Suklaistakin suklaisemmat muffinssit


Tässä pimeydessä ja lumettomuudessa kaipaa aina silloin tällöin jotain hyvin suklaista päivää piristämään. Tämä suklaamuffinssi kyllä teki tehtävänsä. Suklaamuffinssiohjeen olen aikanaan kaivanut jostain netistä ja kuorrutuksen ohje on Hembakat-lehden numerosta 5/2011. Lehdessä kuorrutuksen päälle oli vielä tehty hunaja-kinuskikastike, mutta ajattelin sen menevän jo vähän liiallisuuksiin...:D Kauniit pinkit muffinssivuoat ovat viime kesän Pariisin-tuliaisia äidiltä ja isältä. Kiitos vielä tätäkin kautta siis.


SUKLAAMUFFINSSIT SUKLAAKUORRUTTEELLA (noin 12-18 kpl)

Muffinssit
100 g voita
2,5 dl sokeria
2 kananmunaa
1 dl maitoa
4 dl vehnäjauhoja
1 dl kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
125 g tummaa suklaata rouhittuna

Paistaminen: 200 astetta, 20-25 minuuttia

Kuorrutus
200 g tummaa suklaata rouhittuna
200 g kuohukermaa
100 g Philadelphia-juustoa

Muffinssit: Sulata voi. Sekoita joukkoon sokeri, kananmunat ja maito. Sekoita kuivat aineet keskenään ja rouhittu suklaa keskenään ja kääntele taikinan joukkoon, niin että ainekset ovat juuri ja juuri sekaisin. Jaa taikina muffinssipellille tai jämäköihin leivosvuokiin. Paista 200-asteisessa uunissa noin 20-25 minuuttia. Tarkista kypsyys hammastikulla! Anna muffinssien jäähtyä.

Kuorrutus: Voit aloittaa kuorrutteen valmistamisen muffinssien paiston aikana. Rouhi suklaa ja laita kulhoon. Kiehauta kerma kattilassa ja kaada rouhitun suklaan päälle. Anna seistä noin 2 minuuttia. Sekoita suklaa-kermaseos tasaiseksi kiiltäväksi tahnaksi sauvasekoittimella.

Laita jääkaappiin ja jäähdytä täysin kylmäksi (tätä vaihetta voi vauhdittaa laittamalla seoksen pakastimeen). Vispaa kylmä suklaaseos vaaleaksi vaahdoksi (HUOM! suklaaseos ei vispaudu, jos seos ei ole tarpeeksi kylmää) ja sekoita sulatejuusto vähitellen joukkoon. Vispaa vielä jämäkäksi tahnaksi.

Spritsaa tai asettele kuorrutus muffissien päälle ja koristele vielä esimerkiksi hasselpähkinöillä.

tiistai 15. marraskuuta 2011

Herkulliset kookos-banaaniletut


Heti sananen niille, jotka vihaavat kookosta. Nämä letut eivät nimittäin maistu oikeastaan ollenkaan kookokselta. Kookosmaito tuo vain näihin mukavaa kermaisuutta. Banaani tuo lettuihin mukavaa makeutta, joten näitä voisi napsia ihan sellaisenaan. Ylläolevassa kuvassa näitä syötiin vaahtouvan vaniljakastikkeen ja juoksevan kukkaishunajan kanssa. Suosittelen paistamaan letut pikkulettupannulla, sillä tällä kananmunamäärällä isot eivät pysy kasassa.


KOOKOS-BANAANILETUT (noin 20-30 kpl)

1 kananmuna
400 ml kookosmaitoa
1,5 dl vehnäjauhoa
2 rkl sokeria
0,25 tl suolaa
2 kypsää banaania
voita ja/tai öljyä paistamiseen

Vatkaa kananmunan rakenne kevyesti rikki isossa kulhossa. Sekoita joukkoon kookosmaito. Sekoita kuivat aineet keskenään ja vatkaa kookosmaidon joukkoon. Muussaa kaksi kypsää banaania haarukalla hienoksi soseeksi ja sekoita taikinan joukkoon.

Paista letut pannulla kauniin ruskeiksi molemmilta puolilta.

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Feta-pinaattipannukakku


Tässäpä reseptiä maukkaaseen, nopeaan ja helppoon iltapalaan tai välipalaan. Resepti on alunperin bongattu Anna-Leena Härkösen reseptivihosta Sopan syvin olemus, mutta on siitä ehkä hieman muotoutunut (ainakin laitan enemmän maitoa ja jauhoa). Suolaiseen pannariinhan voi käytännössä laittaa mitä vain täytteeksi tai esimerkiksi tyhjentää jääkaapin sisältöä. Muistuttaa maultaan jonkin verran suolaisia piirakoita, mutta huomattavasti nopeampi tehdä, kun ei tarvitse pohjataikinaa tehdä erikseen.

Teen muuten pannukakun aina niin, että en laita voita taikinaan, vaan laitan uunipellin ilman leivinpaperia uuniin lämpenemään. Kun uuni on lämmin, laitan taikinaan tarvittavan rasvamäärän kuumalle pellille ja voitelen pellin sulavalla rasvalla ja kaadan taikinan päälle. Tulee muuten paljon parempaa näin päin!:)


FETA-PINAATTIPANNARI (pellillinen)

1 l maitoa
0,5 l vehnäjauhoa (voit korvata osan jauhoista esim. grahamjauhoilla)
2 hienonnettua valkosipulinkynttä
1 rkl basilikaa
ripaus suolaa
2 kananmunaa
200 g fetaa
150 g pakastepinaattia sulatettuna
vihreitä oliiveja puolitettuna
50 g voita

Paistaminen: 200 astetta, noin 30-35 minuuttia


Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen ja laita uunipelti uuniin ilman leivinpaperia. Kaada maito isoon kulhoon ja sekoita vehnäjauhot, basilika ja suola joukkoon huolellisesti vispaten. Sekoita joukkoon kananmunat ja hienonnettu valkosipuli.

Ota uunipelti pois uunista ja laita 50 g voita nokareina pellille. Anna rasvan sulaa ja levittele se tasaisesti koko pellille. Kaada taikina pellille. Murustele päälle feta, lisää puolitetut vihreät oliivit ja ripottele sulatettua pinaattia tasaisesti koko pellille.

Paista 200-asteisessa uunissa noin 30-35 minuuttia, kunnes pannukakku on saanut väriä ja näyttää kypsältä.


perjantai 28. lokakuuta 2011

Nopeat cocktailpalat


Tein näitä helppoja ja nopeita cocktailtikkuja syntymäpäivilleni kuohuvan seuraksi. Juustoksi suosittelen goudaa, mutta muutkin voimakkaanmakuiset juustot sopivat varmasti mainiosti. Kokeilkaa ihmeessä!


COCKTAILPALAT

kuivattuja viikunoita
goudaa

Leikkaa kuivatut viikunat kahteen tai kolmeen osaan ja leikkaa juusto sopivankokoisiksi kuutioiksi. Laita juustokuutiot ja viikunat cocktailtikkuihin juusto ensin, jotta ne pysyvät pystyssä. Nauti esimerkiksi kuohuviinin kanssa.

tiistai 25. lokakuuta 2011

Amerikkalainen juustokakku tuunattuna mustikoilla




Blogini ensimmäinen resepti on siskoni käyttämä amerikkalaisen juustokakun ohje, mutta valitettavasti kuvaa ei löydy. Tässäpä siis korjaus asiaan ja höystettynä vielä muutamalla desillä mustikoita. Resepti siis muuten sama kuin täällä, mutta täytteessä lisänä 2-3 dl mustikoita. Mustikka ja sitruuna sopivat muuten erinomaisesti yhteen!